Uutinen

Lapsiasiavaltuutettu järjestää kirjoituskilpailun alakoululaisille

Lapsiasiavaltuutettu järjestää YK:n Lapsen oikeuksien 20-vuotisjuhlavuoden
kunniaksi kirjoituskilpailun 1. - 6. -luokkalaisille lapsille: Tarinoita iloisten lasten koulusta ja kylästä. 

Kilpailulla kannustetaan lapsia kertomaan hyvästä koulu- tai asuinympäristöstä.
Osanottajat voivat valita, kirjoittavatko tarinan iloisten lasten koulusta vai
kylästä.

"Lapsen oikeus osallistua on Lapsen oikeuksien sopimuksen juhlavuoden teema.
Kirjoituskilpailulla haluan kannustaa lapsia ilmaisemaan mielipiteensä ja
vaikuttamaan", lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula sanoo.

Koulun ja asuinympäristön viihtyisyys ja turvallisuus ovat lapsille tärkeitä
asioita. Valtuutetun mukaan kilpailun on tarkoitus myös muistuttaa aikuisille,
että lapsia tulee kuunnella heitä itseään koskevissa asioissa. Lasten
kuulemisessa voidaan hyödyntää luovia menetelmiä, kuten nyt tarinoiden
kirjoittamista.

Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomessa asuvat alakouluikäiset lapset
suomen-, pohjoissaamen- ja ruotsinkielisillä kirjoituksilla helmikuun 22.
päivään asti. 1. - 3. -luokkalaiset ja 4. - 6. -luokkalaiset kilpailevat omissa
sarjoissaan.

Kilpailun voittajat valitsee lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula apunaan
neljä lapsituomaria. Kummankin sarjan kaksi parasta tarinaa julkaistaan
lapsiasiavaltuutetun vuosikirjassa 2009. Voittajille on luvassa myös matka
Helsinkiin tutustumaan vaikuttamiseen käytännössä.

Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan pienempiä palkintoja.
Kilpailukirjoituksia julkaistaan koko lapsen oikeuksien juhlavuoden ajan.

Kilpailun tarkemmat osallistumisohjeet löytyvät Lasten sivuilta.

Lapsiasiavaltuutetun yhteistyötahoina kirjoituskilpailussa ovat Suomen Lasten
Parlamentti -yhdistys ja Luokanopettajaliitto.

Lähde: Lapsiasiavaltuutetun tiedote 2/09