Uutinen

Länsi-Sahara-neuvottelujen viides kierros päätökseen

24.1.2011

YK:n tukemat neuvottelut Marokon ja Länsi-Saharan Polisario-liikkeen välillä on saatu tällä erää päätökseen. Osapuolet sopivat palaavansa neuvottelupöytään maaliskuussa. New Yorkin lähellä käydyissä neuvotteluissa olivat mukana myös Marokon naapurimaiden Algeria ja Mauritanian edustajat.

Kyseessä oli YK:n Länsi-Saharan erityislähettilään Christopher Rossin johdolla käytyjen neuvottelujen viides kierros. Vaikka osapuolten kerrottiin käyneen neuvotteluja hyvässä hengessä, molemmat torjuvat toisen osapuolen ehdotuksen tulevien neuvottelujen pohjaksi.

YK on fasilitoinut Länsi-Saharan alueen kiistan rauhanomaiseen ratkaisuun johtavia neuvotteluja vuodesta 1976 lähtien. Espanjan hallinto päättyi alueella tuolloin, ja yhteenotot Marokon hallituksen joukkojen ja länsisaharalaisen Polisario-liikkeen välillä puhkesivat samana vuonna. Marokko on esittänyt Länsi-Saharalle autonomiaa, mutta Polisario-liikkeen mielestä alueen kohtalosta tulisi päättää kansanäänestyksessä, jossa alueen irtautuminen omaksi itsenäiseksi valtiokseen olisi vaihtoehto.

Kommunikea toivotti tervetulleeksi sen, että lentoyhteys Algeriassa Tindoufin alueella sijaitsevan pakolaisleirin ja Länsi-Saharan välillä on avattu uudelleen. Kaikkien neljän delegaation edustajat pyrkivät vierailemaan myös YK:n pakolaisasiavaltuutetun toimistossa Genevessä helmikuun alussa.

Uutinen aiheesta YK:n sivuilla