Uutinen

Kansainvälinen lapsityön vastainen päivä

Nuori poika siivoamassa katukivetystä Manilassa. Kuva: UN Photo/Jean Pierre Laffont

12. kesäkuuta vietetään kansainvälistä lapsityön vastaista päivää. YK:n alainen kansainvälinen työjärjestö ILO aloitti lapsityön vastaisen päivän viettämisen tuodakseen esiin lapsityöläisten kokemaa ahdinkoa ja kootakseen yhteen hallitukset, työ- ja kansalaisjärjestöt, sekä miljoonat ihmiset maailmanlaajuiseen toimintaan lapsityövoiman käytön lakkauttamiseksi.

Tämän vuoden lapsityön vastaisen päivän teemana on lapsityövoiman käytön lopettaminen kotitaloustyössä. ILO:n julkaiseman tuoreen raportin mukaan yli 10 miljoonaa lasta työskentelee ihmisten kodeissa vaarallisissa ja toisinaan orjuuttavissa olosuhteissa. Suurin osa lapsista on 5-14-vuotiaita ja 71 % on tyttöjä.

Kotitalouksissa työtä tekevät lapset ovat erityisessä vaarassa joutua fyysisen, psyykkisen ja seksuaalisen hyväksikäytön kohteiksi, sillä he ovat usein riippuvaisia työnantajistaan. Lisäksi he työskentelevät usein piilossa ihmisten katseilta, tai kaukana kotoaan ja vanhemmistaan, jolloin heidät on helppo eristää. Lapsien tekemää kotitaloustyötä ei myöskään usein nähdä lapsityövoiman käyttönä.

Lasten työskenteleminen piilossa ja eristettyinä vaikeuttaa osaltaan tilanteeseen puuttumista. ILO:n mukaan erityisen tärkeää on parantaa tiedon keruuta, jotta ongelman todellinen laajuus voidaan määrittää. ILO painostaa myös hallituksia ratifioimaan ja toteuttamaan ILO:n yleissopimukset koskien työhön pääsemiseksi vaadittavaa vähimmäisikää (138) ja lapsityön pahimpien muotojen kieltämistä (182).

 

Lisätietoa:

2013 Theme: No to child labour in domestic work! (UN Web)

Kansainvälisen työjärjestö ILO:n pääjohtajan lausunto (englanniksi)

Ten million child labourers in domestic work. (ILO)