Uutinen

Hans Blix: yhteistyötä, ei yhteenottoja

Kylmän sodan lopussa maailmalle avautui mahdollisuus luoda uusi kollektiivisen turvallisuuden järjestys. Mutta mahdollisuus menetettiin pian. Yhdysvallat lähtivät unilateralismin tielle, ja Yhdistyneet kansakunnat, kansainvälinen laki ja aseidenriisunta jäivät ulkopuolelle.

2000-luvun ensimmäiseen vuosikymmeneen aikana Yhdysvaltojen luottamus ja usko kansainvälisiin neuvotteluihin, erityisesti mitä tulee aseidenriisuntaan, on ollut ennätyksellisen alhaista, ja jännitteet kasvavat edelleen. Sen sijaan, että käytäisiin aseidenriisuntaan tähtääviä neuvotteluja, ydinasevaltiot uudistavat ja modernisoivat ydinasevarastojaan. Vuonna 2006 Pohjois-Korea teki ydinkokeen, millä se todisti maailmalle, että sillä on valmius rakentaa ydinpommi. Yhdysvaltojen päätöksen vanavedessä sijoittaa osia ohjuspuolustusjärjestelmästä Puolaan ja Tsekin tasavaltaan, Venäjä ilmoitti vetäytyvänsä tavanomaisten aseiden rajoittamisen sopimuksesta (Treaty on Conventional Forces in Europe). Kiina on esitellyt omia edellytyksiään avaruussodan käymiseksi ampumalla alas yhden omista avaruuteen sijoitetuista sääsatelliiteistaan.

Tällainen kehitys on huolestuttavaa ja jossain määrin ristiriitaista. Aikana, jolloin suurimpien vallankäyttäjien välillä ei enää ole ideologisia eroja, ja valtioiden ja alueiden välinen poliittinen keskinäisriippuvuus saavuttaa uusia ulottuvuuksia ja informaatioteknologinen vallankumous tuo maailman miljardien ihmisten olohuoneisiin, meidän pitäisi olla kykeneväisiä sopimaan askeleista, jotka rajoittavat omaa sodankäynnin ja tuhoamisen kapasiteettiamme.

Mihin suuntaan tulisi mennä nyt? Sotilaallisten seikkailujen epäonnistuminen Irakissa ja Libanonissa ja niiden laajat inhimilliset kustannukset ovat saattaneet näyttää toteen sotilaallisten strategioiden rajallisuuden, mitä tulee ulkopoliittisten tavoitteiden saavuttamiseen. Muutos strategiassa Pohjois-Korean ydinohjelman neuvotteluiden suhteen, keskustelupöytään palaaminen, on rohkaiseva esimerkki. Pisimmän kepin heiluttaminen voi aikaansaada toivotusta päinvastaisia tuloksia. Vaihtoehtoinen tie, joka sisältää riittävästi sopivia porkkanoita, täytyy olla tarjolla. Jää nähtäväksi, otetaanko tämä lähestymistapa käyttöön myös Iranin tapauksessa.

Muutaman viime vuoden ajan olen puheenjohtanut itsenäistä kansainvälistä joukkotuhoaseiden toimikuntaa (Weapons of Mass Destruction Commission) jonka toiminnassa on mukana 14 asiantuntijaa eri puolilta maailmaa. Kesäkuussa 2006 esittelin raporttimme Weapons of Terror: Freeing the World of Nuclear, Biological and Chemical Arms. Teimme 60 ehdotusta aseidenriisunnan uudelleen elvyttämiseksi ja luottamuksen palauttamiseksi kansainväliseen aseidenriisunnan ja ydinsulkusopimuksen (Non-proliferation Treaty) regiimeihin.

Toimikunta kehotti kaikkia osapuolia palamaan perustavanlaatuisiin ydinsulkusopimuksessa tehtyihin sitoumuksiin. Sopimus perustuu kahdensuuntaiseen kauppaan: ydinaseettomat valtiot sitoutuivat olemaan kehittämättä ydinaseita ja ydinasevaltiot sitoutuivat neuvottelemaan aseidenriisunnasta. Keskustelu ydinaseiden leviämisen estämisestä on siis myös samalla keskustelua aseidenriisunnasta. Niin kauan kun ydinasevaltiot puolustavat omia ydinaseitaan kansallisen turvallisuutensa nimissä, mikseivät kaikki muutkin tekisi niin?

Toimikunta totesi myös, että yksi tärkeimmistä tavoista hillitä asevarustelua on työskentely sen estämiseksi, että valtiot kokevat ydinaseisiin turvautumisen tarpeelliseksi.

Yhteistyötä korostavaa lähestymistapaa tulee täydentää saattamalla voimaan täydellinen ydinkoekieltosopimus (Comprehensive test-ban treaty), fissiivisen materiaalin aseelliseen käyttöön tarkoitettua tuotantoa koskevasta sopimuksesta johdettu erillinen sopimus (a cut-off treaty on the production of fissile material for weapons purposes), sekä tehokkailla suojatoimenpiteillä ja kansainvälisellä todennettavuudella, jotta valtiollisia ja ei-valtiollisia toimijoita voidaan estää kehittämästä ydinasemahdollisuuksiaan.

Toivottavasti mahdollisuuksia ei ole vielä kokonaan menetetty. Voi olla, että vielä on aikaa herätä ja palata yhteistyötä korostaviin ratkaisuihin.

Poliittisten johtajien uudella sukupolvella on edessään ennennäkemättömiä mahdollisuuksia saavuttaa rauhaa yhteistyöllä. Meidän yllämme ei ole keskeisten sotilaallisten toimijoiden välisen sodan uhkaa. Myönnettäköön, että muutamien räjähdysalttiiden alueiden, kuten Kashmirin, Lähi-idän ja Taiwanin, suhteen tulee työskennellä rakentavasti. Mutta yleisesti aseellisten konfliktien määrä on laskenut. Koskaan ennen valtiot eivät ole olleet näin keskinäisriippuvaisia ja koskaan ennen mailman ihmiset eivät ole välittäneet näin paljoa toistensa hyvinvoinnista. Näkymät ovat erinomaiset toimivalle maailmanjärjestölle, joka on omistautunut rauhan rakentamiseen, universaalien ihmisoikeuksien edistämiseen sekä ympäristömme kestävään kehitykseen tulevia sukupolvia ajatellen.

Jos kaikki voivat olla samaa mieltä siitä, että tarvitsemme kansainvälistä yhteistyötä ja multilateraalisia sopimuksia suojellaksemme maailmaa ilmastonmuutokselta ja ympäristön tuhoutumiselta, pitääksemme maailman talouden tasapainossa ja liikkeessä, sekä estääksemme terrorismia ja järjestäytynyttä rikollisuutta, niin miksi on vaikeaa todeta, että meidän tarvitsee tehdä yhteistyötä myös lopettaaksemme toistemme tappamisen.

Hans Blix

Tohtori Hans Blix on Joukkotuhoaseiden toimikunnan puheenjohtaja sekä YK-liittojen maailmanjärjestön WFUNA:n presidentti. Hän toimi aiemmin asetarkastajan tehtävissä YK:ssa. Tämä on ote hänen Melbournessa 26.8. pitämästään puheesta. Artikkeli julkaistiin 28.8.2007 Sydney Morning Heraldissa.

Sanasto ja lyhenteet keskeisimmistä kansainvälisistä aseidenriisuntaan liittyvistä sopimuksista