Uutinen

FAO varoittaa ruokapulan uhkaavan 28 maata

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO) raportoi, että ennakoitu viljan tuotannon väheneminen voi aiheuttaa ruokapulan 28 maassa. Neljän viimeisen kohtuullisen hyvän viljankasvun vuoden jälkeen näyttää siltä, että osassa köyhempiä - jo ruokavajeesta kärsivissä - maissa väestönkasvu ja viljan tuotannon kasvu eivät ole tasoissa.

FAO:n raportti viljelyskasvien ja ruoan tuotannon näkymistä kertoo, että Kiinaa ja Intiaa lukuun ottamatta kehittyvissä maissa viljan tuotanto on jäämässä pienemmäksi kuin viime vuonna. Tilannetta vaikeuttaa lisäksi jatkuva kansainvälisten hintojen nousu.

Kuivuuksista ja epäsäännöllisistä sateista kärsineet maat ovat nyt vaarassa jäädä pahasti jälkeen vaaditusta viljan tuotannosta. Zimbabwe, Swazimaa ja Lesotho ovat jo ilmoittaneet erittäin huonoista sadoista; viime vuoteen verrattuna esimerkiksi maissin tuotanto on nyt puolet keskimääräisestä. Marokossa taas viljelyskasveista saatu sato on vain yksi neljäsosa viime vuoden tuotannosta.

Toisaalta FAO:n raportti kertoo myös viljan tuotannon olevan hyvällä mallilla osassa maailmaa. Aasiassa kiitettävät sademäärät ennakoivat hyvää vilja- ja riisisatoa.

Raportin mukaan noin 28 maata tulee tarvitsemaan ulkopuolista ruoka-apua huonojen satojen vuoksi. Väkivaltaisuudet ja heikko turvallisuustilanne monissa maissa vaikeuttaa ruoka-avun perille saamista. Ruokaturva onkin tästä syystä uhattuna esimerkiksi Sudanissa, Somaliassa ja Irakissa. Muita ruokapulasta kärsiviä maita tulevat raportin mukaan olemaan Eritrea, Etiopia, Mauritania, Sierra Leone, Burundi, Keski-Afrikan tasavalta, Kongon demokraattinen tasavalta, Norsunluurannikko, Guinea-Bissau, Kenia, Afganistan, Pohjois-Korea, Pakistan, Sri Lanka, Itä-Timor ja Bolivia.

Artikkeli englanniksi