Uutinen

EU huolissaan kehitysavun vähenemisestä

Euroopan komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso torui EU:n jäsenmaita viime viikolla siitä, että ne ovat jäämässä jälkeen kansainvälisistä sitoumuksistaan äärimmäisen köyhyyden puolittamiseksi vuoteen 2015 mennessä.

Barroso ilmoitti olevansa huolestunut OECD:n julkaisemista kehitysapua koskevista tilastoista, jotka osoittavat, että eurooppalaiset avunantajat ovat alkaneet perääntyä lupauksistaan.

Vuonna 2000 tehtyjen sitoumusten mukaisesti kehitysapua pitäisi lisätä vuosittain. OECD:n tilastot kuitenkin osoittavat, että Euroopan unionin vuonna 2007 myöntämä kehitysapu on pienentynyt edellisvuoteen verrattuna.

"Olemme huolissamme, sillä meillä ei ole varaa vähentää kehitysapua samaan aikaan kun yritämme saavuttaa YK:n vuosituhattavoitteet", Barroso sanoi lausunnossaan.

Barroso varoitti, että jos unionin jäsenmaat eivät muuta vallalla olevaa kehityssuuntaa, EU ei pysty täyttämään YK:lle tekemiään lupauksia. Tämä puolestaan aiheuttaisi hallaa EU:n uskottavuudelle maailman suurimpana kehitysavun antajana.

Vuonna 2007 EU:n jäsenmaat käyttivät kehitysapuun 0,38 % bruttokansantulostaan, mikä vastaa 46,1 miljardia euroa. Vuonna 2006 luvut olivat 0,41 % ja 47,7 miljardia euroa.

Barroso totesi avun vähenemisen syyksi köyhille maille annetut velkahelpotukset, joita monet EU-maat ovat käyttäneet virallisten kehitysaputilastojensa pönkittämiseen. Hän peräänkuulutti pitkäjänteisempää kehitysapua.

"Niin kuin jo viime vuonna varoitin, velkahelpotukset ovat hyvin positiivisia mutta kertaluontoisia. Nyt tarvitsemme suunnitelmallista ja kestävää kehitysapua. Tarvitsemme rahaa, jotta voimme puolittaa äärimmäisen köyhyyden, tarjota jokaiselle lapselle peruskoulutuksen sekä parantaa ihmisten elinolosuhteita", Barroso totesi.

YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi EU-johtajat sopivat kaksi vuotta sitten uudesta kehitysapustrategiasta, joka sisälsi sitoumuksen lisätä Afrikkaan suunnattavaa apua 17 miljardista eurosta 25 miljardiin euroon vuoteen 2010 mennessä. Samalla sovittiin, että vuoteen 2010 asti ainakin 0,5 % bruttokansantulosta annetaan kehitysapuun ja että vuoteen 2015 mennessä määrä nousee 0,7 %:iin.

Euroopan komission puheenjohtaja kiinnitti huomiota myös siihen, että 22 maailman suurinta kehitysavunantajaa on alkanut lipsua sitoumuksistaan jo toisena peräkkäisenä vuonna. OECD:n mukaan Yhdysvaltojen antama nettoapu väheni viime vuonna 9,9 % 14,04 miljardiin euroon. Japanin kehitysapu laski puolestaan 30,1 % eli 4,96 miljardiin euroon.

Yhdysvaltojen ja Japanin mukaan kehitysavun lasku johtuu niin ikään lyhyen tähtäimen velkahelpotuksista.

OECD:n tilastot osoittavat, että vain Alankomaat, Tanska, Luxemburg ja Ruotsi ovat pysyneet 0,7 %:n kehitysapusitoumuksessaan.

Lähde: EU worried by figures showing member nations falling behind on international aid pledges