Uutinen

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta huolissaan Suomen YK-profiilista

Eduskuntatalo. Kuva: Flickr / cc by nc sa

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on ottanut kantaa siihen, että kansainvälisten YK-järjestöjen tukeen ehdotetaan noin 70 prosentin leikkausta. Lisäksi yleisrahoitus ollaan lopettamassa useilta YK-järjestöiltä, kuten esimerkiksi YK:n ympäristöjärjestö UNEP:ilta.

"Valiokunta pitää tuen laskemista nollatasolle Suomen kansainvälisen maineen ja perinteisesti vahvan YK-profiilin kannalta hyvin haitallisena varsinkin, kun Suomi on aikaisemmin profiloitunut erityisesti UN Womenin, UNFPA ja UNEP -järjestöjen osalta kokoaan suurempana rahoittajana. Valiokunta esittää, että valtiovarainvaliokunta selvittäisi mahdollisuudet YK-järjestöjen yleistuen nollatason välttämiseksi", valiokunta toteaa eilen jättämässään mietinnössä.

Valiokunta esittääkin, että osa suunnitellusta Finnfundin pääomakorotuksesta suunnattaisiin Suomen priorisoimien YK-järjestöjen, kuten UNEP, rahoituksen turvaamiseen. Valiokunta toivoo myös, että Suomen päästöhuutokauppatuloja ohjattaisiin kansainväliseen kehitykseen.

Finnfundille on kaavailtu 100 miljoonan euron pääomakorotusta muun muassa kehitysmaissa tehtäviä investointihankkeita varten.

Valiokunta kuuli myös YK-liittoa

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta kuuli istunnossaan myös Suomen YK-liiton näkemyksiä ensi vuoden talousarvioon. YK-liitto totesi tuolloin, että samaan aikaan kun uusia tärkeitä kansainvälisiä ohjelmia (kuten YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelma) ja sopimuksia laaditaan, on nurinkurista, että niiden toimeenpanosta viedään resurssit.

Suomen YK-liiton näkemys on, että monenkeskisen kehitysyhteistyön leikkaukset pitäisi jaksottaa tasaisemmin koko hallituskaudelle siten, että ensi vuoden osalta päästökauppatulot ohjattaisiin edelleen ilmasto- ja ympäristötoimiin ja Finnfundin pääomaa korotettaisiin vain 40 miljoonalla eurolla vuonna 2016.

Kansalaisjärjestöille tiedossa rajut leikkaukset

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta esittää mietinnössään yksimielisesti, että suomalaisille kansalaisjärjestöille myönnettäisiin enemmän tukea kehitysyhteistyöhön kuin mitä hallitus on esittänyt. Tällä hetkellä kehitysyhteistyötä tekevien kotimaisten kansalaisjärjestöjen rahoitus on vuodenvaihteessa tippumassa 114 miljoonasta eurosta 65 miljoonaan (-43%).

Mietinnössä todetaan myös, että valiokunta pelkää näin voimakkaan kertaluonteisen leikkauksen johtavan järjestöjen toiminnan ja hankkeiden keskeytymiseen sekä kumppanien kanssa solmittujen sopimusten rikkomiseen, puhumattakaan laajoista vaikutuksista toiminnan kohdemaissa.

Ulkoasiainvaliokunta toteaa ykskantaan, että kehitysyhteistyön leikkaukset tulevat todennäköisesti johtamaan irtisanomisiin kansalaisjärjestöissä, mikäli ne toutuvat hallituksen kaavailemassa laajuudessa. Leikkaukset myös lopettavanevat monen pienemmän järjestön toiminnan kokonaan.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja on keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen. Seuraavaksi valiokunnan mietintö siirtyy valtiovarainvaliokunnan kautta eduskunnan täysistunnon käsiteltäväksi.

YK-liitto: YK-järjestöjen tuen raju leikkaaminen lyhytnäköistä (12.10.2015)

Kepan uutinen ulkoasiainvaliokunnan mietinnöstä 23.10.2015