Uutinen

Balin ilmastokokous päätökseen lauantaina - sopu saavutettiin

Balin kaksiviikkoiset neuvottelut uuden ilmastosopimuksen aikataulusta on saatu päätökseen. Osallistujamaat pääsivät yhteisymmärrykseen päivää suunniteltua aikataulua myöhemmin YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonin ja Indonesian presidentin Susilo Bambang Yodhoyonon vedottua yön yli kestäneiden neuvottelujen uuvuttamiin osallistujiin.

Balin kokouksessa saavutettiin sille asetetut kolme tavoitetta: uutta ilmastosopimusta koskevat neuvottelut saatiin käynnistettyä ja tulevien neuvottelujen aikataulusta ja niiden takarajasta päästiin sopimukseen. Samalla luotiin ns. tiekartta, joka sisältää reunaehdot ja suuntaviivat maaliskuussa alkaville virallisille ilmastoneuvotteluille.

Tuleviin kaksivuotisiin neuvotteluihin sitoutui Balilla 187 maata. Neuvotteluissa tullaan käsittelemään ilmastonmuutokseen negatiivisten vaikutusten torjumista ja niihin sopeutumista, kasvihuonekaasujen vähentämistä, ympäristöystävällisen teknologian laajempaa käyttöönottoa sekä sopeuttamis- ja liennytystoimien rahoittamista erityisesti kehitysmaissa. Neuvottelujen on määrä johtaa uuden, Kioton sopimusta seuraavan ilmastosopimuksen syntymiseen vuonna 2009. Sopimuksen on tarkoitus astua voimaan 2013.

Kahden viime viikon aikana Balilla luotu tiekartta ei sisällä tarkkoja lukuja päästövähennystavoitteista mutta siinä todetaan, että ilmastonmuutosten vakavimpien seurausten ehkäisemiseksi päästöjä on vähennettävä tuntuvasti. Balin ilmastokokouksen puheenjohtaja ja Indonesian ympäristöministeri Rachmat Witoelar kiittelikin tiekartan sisältämiä tulevaisuuden huomioivia päätöksiä. Samalla hän kuitenkin muistutti, että "meillä on edessämme valtava tehtävä ja aikaa sopimuksen luomiseksi ja hyväksymiseksi on erittäin vähän. Meidän on siis edettävä nopeasti."

Ensi vuonna tarkoituksena on järjestää neljä laajaa ilmastokokousta, joissa pyritään edistämään Balin tiekartan tavoitteita ja niiden toimeenpanemista. Neuvottelut päättyvät Kööpenhaminan huippukokoukseen 2009.

Ban Ki-moon toivotti Balin ilmastokokouksen lopputuloksen tervetulleeksi

Balin ilmastokokouksen tavoitteita vahvasti ajanut YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon otti kokouksen lopputuloksen vastaan iloiten. Ban palasi Balille lauantaina vedotakseen ilmastokokouksen osallistujiin toistamiseen, jotta kokouksen tavoitteet saataisiin täytettyä ja kokous voitaisiin saattaa päätökseen.

Lausunnossaan Ban totesi kokouksessa saavutetun yhteisymmärryksen olevan "tärkeä askel matkalla kohti uutta ilmastosopimusta". Pääsihteeri sanoi arvostavansa kaikkien osallistujamaiden osoittamaa yhteistyöhenkeä, joka hyödyttää koko ihmiskuntaa. Hänen mukaansa Balin ilmastokokous täytti sille asetetut tavoitteet.

YK:n ilmastokokouksen (UNFCCC) pääsihteeri Yvo de Boer puolestaan totesi, että "Balin ilmastokokous oli todellinen läpimurto, joka tarjoaa kansainväliselle yhteisölle todellisen mahdollisuuden taistella ilmastonmuutosta vastaan. Asianosaiset ovat tiedostaneet ilmastonmuutoksen vaatimien toimien kiireellisyyden ja nyt he ovat vastanneet poliittisesti tieteellisen yhteisön esittämään huoleen."