Uutinen

Avustustyöntekijöiden turvallisuus huolettaa humanitaarisessa toiminnassa

19.8.2010

Tänä vuonna toista kertaa vietettävä maailman humanitaarisuuden päivä muistuttaa niistä riskeistä ja haasteista, joita avustustyöntekijät työssään kohtaavat. YK:n teemapäivä muistuttaa, että humanitaarisen avun parissa työskentelevät henkilöt ponnistelevat usein äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa sellaisten ihmisten auttamiseksi, jotka ovat joutuneet konfliktin, luonnonkatastrofin tai jonkin muun kriisin uhreiksi.

Viime vuosina humanitaaristen työntekijöiden turvallisuustilanne on kuitenkin selvästi heikentynyt ja heihin kohdistuvat hyökkäykset sekä sieppaukset ovat yleistyneet. Viime vuonna avustustyössä sai surmansa yhteensä 102 työntekijää. Vuonna 1999 vastaava luku oli 30.

Avustustyöntekijät ovat jo pitkään painottaneet sitä, että kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaan valtioiden on sitouduttava avustustyöntekijöiden suojelemiseen. Avustustyöntekijöistä on kuitenkin muodostunut yhä enemmän iskujen kohteita, sillä valtiot toimivat usein konfliktien aktiivisina osapuolina.

Avustusjärjestöjä vastaan tehdyistä iskuista kärsivät usein eniten kaikkein köyhimmät ihmiset ja hauraimmat valtiot. YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon toivottikin aiemmin tässä kuussa tervetulleeksi Iso-Britannian päätöksen ratifioida protokollalaajennus kansainväliseen sopimukseen, joka tähtää YK:n ja muiden järjestöjen avustustyöntekijöiden parempaan suojelemiseen (The Optional Protocol to the Convention on the Safety of UN and Associated Personnel).

YK:ssa muistetaan tänään erityisesti vuonna 2003 Bagdadin iskussa kuolleita maailmanjärjestön työntekijöitä. Bagdadilaiseen hotelliin seitsemän vuotta sitten tehdyssä pommi-iskussa kuoli  22 YK:n työntekijää, joiden muassa YK:n silloinen Irakin erityislähettiläs Sergio Vieira de Mello. Edesmenneitä työtovereita muistellaan YK:n kenttäoperaatioissa ja YK-toimistoissa eri puolilla maailmaa.

Puolueettomuuden periaate ohjaa toimintaa

Humanitaariseen apuun käytettiin Global Humanitarian Assistance Reportin mukaan maailmanlaajuisesti viime vuonna 15,1 miljardia dollaria (noin 11,4 miljardia euroa). Tänä vuonna YK:n yhteisvetoomusta (Consolidated Appeals Process, CAP) on vuoden toisen neljänneksen jälkeen rahoitettu 4,5 miljardilla dollarilla.

Humanitaariset katastrofit aiheuttavat vuosittain mittaamatonta kärsimystä miljoonille ihmisille. Maailmassa on tälläkin hetkellä yli 27 miljoonaa maansisäistä ja 10 miljoonaa valtion rajat ylittänyttä pakolaista. Humanitaarista apua ohjaavat puolueettomuuden, tasapuolisuuden, humaanisuuden ja riippumattomuuden periaatteet.

YK:n uutinen aiheesta

YK:n avustustoimintaa koordinoivan järjestön OCHA:n Maailman humanitaarisen päivän teemasivut

 YK:n pääsihteerin viesti maailman humanitaarisuuden päivänä (suomeksi)