Uutinen

Amerikkalaisten näkemys YK:sta positiivinen

20.6.2011

YK-säätiön ja Better World -kampanjan julkaisema mielipidetutkimus osoittaa, että amerikkalaiset suhtautuvat positiivisesti paitsi Yhdistyneitten kansakuntien työhön ja rooliin globaalina ratkaisijana, myös Yhdysvaltojen vahvaan osallistumiseen YK:ssa sekä jäsenmaksujen täysimääräiseen maksamiseen.

Tutkimus osoittaa, että amerikkalaiset näkevät YK:n tärkeänä kansainvälisenä foorumina ja organisaationa, jota tarvitaan yhä. Suurin osa vastaajista (60 %) oli sitä mieltä, että YK:n jäsenmaksut tulee maksaa ajallaan ja täysimääräisinä, ja vielä useampi (69 %) kannatti rauhanturvausmaksujen maksamista ajallaan ja täysimääräisinä. Kannatus jakautuu melko tasaisesti eri puolueiden välille.

Yhdysvaltain senaatti jäädytti maksut YK:lle jo vuonna 1994, minkä jälkeen niiden maksaminen on ollut epäsäännöllistä. Syynä oli vaatimus YK:n organisaation uudistamisesta. Eniten vastustusta YK:n maksuille on esiintynyt Yhdysvaltain republikaanipuolueessa. Sittemmin senaatti on päässyt yksimielisyyteen jäsenmaksujen takaisinmaksusta, mutta kertyneen jättivelan maksujärjestelyt ovat kesken. Yhdysvallat on suurin YK:n jäsenmaksujen maksaja ja muodostaa merkittävän osan järjestön budjetista.

Mielipidemittaus osoittaa kuitenkin amerikkalaisten tukea YK:n toiminnalle.

"YK on eturivissä läsnä maailman kriittisimmissä paikoissa ja tilanteissa: Haitin jälleenrakennus, Libyan siviilien suojelu, Sudanin rauhanprosessi ja Japanin ympäristökatastrofi ovat kaikki globaaleja haasteita, joiden ratkaisemisen amerikkalaiset ymmärtävät edellyttävän kansainvälistä yhteistyötä sen sijaan, että toimittaisiin yksin", sanoo YK-säätiön presidentti Timothy E. Wirth.

"Tutkimus osoittaa äänestäjien tunnustuksen ja arvostuksen Yhdysvaltain roolille YK:ssa. Kongressin tulisi vakuuttaa sitoutuvansa uudelleen täyteen YK:ta koskevaan rahoitukseen."

Amerikkalaisten kuullessa YK:n tärkeimmistä toiminnoista kannatus nousi 16 prosenttiyksikköä ja vastustus laski 20 prosenttiyksiköä. Suuri enemmistö, jopa 85 % vastanneista pitää YK:ta tärkeänä organisaationa, jossa Yhdysvaltojen on säilytettävä rooli aktiivisena osallistujana. 61 % piti tätä erityisen tärkeänä.

Vahvinta YK:n kannatus on demokraattien joukossa, mutta myös riippumattomien ja republikaanien joukossa enemmistö suhtautuu positiivisesti YK:n työhön ja Yhdysvaltojen rooliin siinä. YK-säätiön varapresidentin Peter Yeon mukaan kukaan, joka pitää yllä käsitystä amerikkalaisten negatiivisesta suhtautumisesta YK:hon, ei ole ottanut näitä tutkimustuloksia huomioon: "Amerikkalaiset haluavat Yhdysvaltojen ottavan johtajan roolin maailman vaikeimpien kysymysten ratkaisussa ja ymmärtävät, että tuo johtajuus lähtee merkityksellisestä ja vahvasta läsnäolosta Yhdistyneissä kansakunnissa."

Kansalaisten tietoisuudella YK:sta, sen toiminnasta ja sen hyväksymisellä on merkitystä siinä, kuinka legitiiminä kansainvälisen organisaation toiminta nähdään. Mielipidemittauksen tulokset kielivät toiveesta oikaista Yhdysvaltain rooli tai maine maksajamaana ja olla voimakkaammin läsnä Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälisessä päätöksenteossa.

Tutkimuksen julkaisivat YK-säätiö ja Better World -kampanja. YK-säätiö on hyväntekeväisyysjärjestö, joka perustettiin vuonna 1998 tukemaan YK:n työtä. Better World -kampanja on Better World -rahaston projekti, jonka tarkoituksena on edistää Yhdysvaltain osallistumista YK:n toimintaan ja tukea Yhdysvalloille kasaantuneen miljardivelan takaisinmaksua YK:lle.

http://www.unfoundation.org/
http://www.betterworldcampaign.org/
http://www.betterworldcampaign.org/news-room/articles-editorials/full-findings.html