Uutinen

Afganistanin konflikti vaatii yhä enemmän siviiliuhreja

Ján Kubiš johtaa YK:n UNAMA-operaatiota Afganistanissa. Kuva: UN Photo/Jean-Marc Ferré

YK:n Afganistanin avustusoperaatio (United Nations Assistance Mission in Afghanistan, UNAMA) julkaisi vuoden 2013 puoliväliraportin siviilien suojelusta. Raportin mukaan vuoden 2013 kuuden ensimmäisen kuukauden aikana konfliktin ristitulessa on menehtynyt 1319 henkeä. Lisäksi 2533 siviiliä on  loukkaantunut tai vammautunut yhteenottojen seurauksena.

Raportissa kerrotaan siviiliuhrien kasvun johtuvan pääasiallisesti kapinallisten kotitekoisten räjähteiden (improvised explosive devices, IED) lisääntyvästä käytöstä. Siviilejä loukkaantuu ja kuolee myös Afganistanin turvallisuusjoukkojen ja kapinallisten välisissä aseellisissa yhteenotoissa. Raportista selviää, että 74 prosenttia, eli valtaosa kaikista siviiliuhreista aiheutuu kapinallisten toimesta ja hallituksen joukkojen aiheuttamia tapauksia on 9 prosenttia.

Vuonna 2012 siviiliuhrien määrä Afganistanissa kääntyi laskuun, mutta UNAMA:n raportti osoittaa, että Afganistanissa ollaan palaamassa vuoden 2011 suuriin uhrilukuihin. UNAMA-operaatiota johtava Ján Kubiš toteaa, että yhä enemmän sitoutumista ja ponnisteluja vaaditaan konfliktin molemmilta osapuolilta siviilien suojelemiseksi.

Erityisen huolestuttavana näyttäytyy naisten ja lasten tilanne Afganistanissa. Vuoden 2013 tammikuun 1. ja heinäkuun 30. päivän välillä 337 naista ja lasta menehtyi ja lisäksi 770 loukkaantui. Naisten ja lasten loukkaantumis- ja kuolemantapaukset ovat lisääntyneet 38 prosenttia.

Lisätietoa:

Afghan conflict takes increasing toll on civilians in first half of 2013 – UN report  (UN News)

UNAMA- raportti englanniksi

Lehdistötiedote: http://unama.unmissions.org/LinkClick.aspx?fileticket=uZSvENBfQ64%3d&tabid=12254&language=en-US

Lue lisää Afganistanin konfliktin taustoista Globaliksesta: Afganistanin konfliktiartikkeli