Uutinen

Afganistanilaiset lapset lennättivät leijoja rauhan puolesta

UN News - Kansainvälisen rauhanpäivän aattona lähes 100 afganistanilaista katulasta lennätti leijoja väkivaltaisuuksien lopettamiseksi Afganistanissa. Leijat, joiden lennättäminen oli kielletty talibanien vallan aikana, symbolisoivat rauhaa ja vapautta sodan runtelemassa maassa. Leijojen lennätys oli osa lähes kaksi kuukautta kestänyttä rauhankampanjaa jonka lanseerasivat YK:n Afganistanin avustusoperaatio UNAMA, lastenjärjestö UNICEF ja kansainvälinen rauhanpäivä yhdistys.

Perjantaina 21.9.2007 vietetään kansainvälistä rauhanpäivää. Päivän tarkoitus on olla maailmanlaajuinen, vuorokauden mittainen, tuli- ja hengähdystauko kaikesta maailmaa vaivaavasta pelosta ja epävarmuudesta. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon kehottaa tervehdyksessään kaikkia maita ja sotivia tahoja kunnioittamaan tulitaukoa ja pitämään minuutin mittaisen hiljaisen hetken kello 12:00 paikallista aikaa.

Leijan lennättäminen ilmaisee lasten toivoa paremmasta tulevaisuudesta. "Haluamme rauhanleijojemme lentävän niin korkealle kuin mahdollista, jotta jokainen näkee kuinka paljon rauhaa haluamme", 11-vuotias Sweeta kertoi.

Bo Asplund, pääsihteerin erikoisedustaja Afganistanissa, jakoi lasten toiveet rauhasta. "Liian monet afganistanilaiset elävät edelleen pelon ja turvattomuuden varjossa". Meidän tulee tehdä kaikkemme poistaaksemme pelko ja epävarmuus afganistanilaisten elämästä", Asplund sanoi.

Myös Kabulin kaupunki on liittynyt kampanjaan avaamalla kuuluisan Baburin puutarhan rauhasta kertovalle valokuvanäyttelylle sekä lanseeraamalla mainos- ja Kabul siistiksi -kampanjan. Matkapuhelinoperaattorit Roshan ja AWCC ovat myöntäneet tuhansia tekstiviestejä rauhan edistämiseksi - ensimmäistä kertaa Afganistanissa. Rauhanmarsseja on suunniteltu järjestettävän Heratin ja Jalalabadin kaupungeissa ja maan eteläisissä provinsseissa on aloitettu laajamittainen polionvastainen rokotuskampanja.

Uutinen englanniksi
YK:n pääsihteerin viesti kansainvälisenä rauhanpäivänä