Suomessa on voimassa laki, joka suojaa YK:n nimeä ja tunnuskuvaa. Alla lakiteksti, sivun liitteenä kopio asetuskokoelmasta pdf-versiona.
Laki Yhdistyneiden Kansakuntien nimen ja tunnuskuvan suojaamisesta.
Annettu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 1958.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1§.
Yhdistyneiden kansakuntien nimeä, nimen lyhennystä tai tunnuskuvaa taikka niihin helposti sekoitettavissa olevaa nimitystä tai kuviota älköön käytettäkö kaupallisessa tarkoituksessa eikä muutoinkaan julkisesti sellaisella tavalla, jota, kysymyksen ollessa asianomaisen oikeudesta tällaiseen käyttämiseen, voidaan pitää harhaanjohtavana.
Mitä 1 momentissa on sanottu, ei koske sellaista käyttämistä, johon ulkoasiainministeriön toimesta on todettu käyttäjällä olevan asianmukainen lupa.
Tunnuskuvan muoto ilmenee tämän lain liitteestä.
2§.
Jos joku pitää kaupan tavaroita, joihin ilman asianomaista lupaa on pantu sellainen nimitys tai kuvio, jota 1§:ssä tarkoitetaan, taikka luvattomasti käyttää toiminimessä sellaista nimitystä tai muutoin rikkoo 1§:ssä säädettyä kieltoa, rangaistakoon, jollei siitä ole muualla erityistä rangaistusta säädetty, sakolla tai vankeudella enintään kuudeksi kuukaudeksi.
3§.
Tarkempia määräyksiä tämän lain soveltamisesta antaa tarvittaessa valtioneuvosto.
4§.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1958. Kuitenkin saa ennen lain voimaantuloa käytettyä tavaraleimaa, johon sisältyy 1§:ssä tarkoitettu nimitys tai tunnuskuva, tai toiminimeä, johon sanottu nimitys sisältyy, tämän lain säännösten estämättä edelleen käyttää 1 päivään tammikuuta 1959 saakka.
Tasavallan Presidentti Urho Kekkonen
| Liite | Koko |
|---|---|
| 070313yktunnus_laki.pdf | 483.47 Kt |
| Heinäkuu 2010 |
|---|