YK:n Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (CEDAW, Naisten oikeuksien sopimus) syntyi vuonna 1979. Sopimus oli syntyvuonnaan edistyksellinen asiakirja, jolla irtaannuttiin aikaisemmasta sopimusperinteestä, jolla naisia suojeltiin kuin lapsia.
Professori Kevät Nousiainen on kirjoittanut johdannon Suomen YK-liiton julkaisemaan suomenkieliseen CEDAW-sopimustekstiin.
Kirjanen on vuonna 2011 julkaistu osa YK-liiton pienten kirjasten sarjassa. Aikaisemmin YK-liitto on julkaissut sarjassa YK:n peruskirjan, Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen, YK:n vammaissopimuksen sekä Unescon Kulttuurista moninaisuutta koskevan yleismaailmallisen julistuksen.
Kirjanen on tilattavissa veloituksetta YK-liitolta ohesta tai luettavissa sähköisesti alla olevan linkin kautta.Suomen YK-liitto (julkaisija), 2011. 49 s.
Julkaisun tuottamiseen on saatu ulkoasiainministeriöltä kansalaisjärjestöjen viestintähankkeisiin ja kehityskasvatukseen tarkoitettua tukea.
| Liite | Koko |
|---|---|
| Kaikkinaisen_naisten_syrjinnan.pdf | 248.96 Kt |