YK-päivät

YK:n yleiskokous on julistanut valtavan määrän erilaisia teemapäiviä, -viikkoja, -vuosia ja -vuosikymmeniä. Erilaiset teemapäivät löytyvät myös tapahtumakalenteristamme.

Teemapäivien, -viikkojen, -vuosien ja -vuosikymmenien julistaminen on yksi maailman valtioiden käytettävissä oleva, näkyvä keino jonkin asian esiin nostamiseksi tai korostamiseksi yhteisesti. Toki teemapäivän näkyvyys jää pitkälti yksittäisten valtioiden ja niiden alla toimivien tahojen vastuulle, mutta yhteisesti voidaan luoda esimerkiksi logo tai jokin muu yhtenäinen merkki (esimerkiksi AIDS-päivän punainen nauha), jota voidaan käyttää kyseisenä teemapäivänä kaikissa maissa.

Tietyn teeman vuosikymmenet eroavat hieman teemapäivistä, -viikoista ja -vuosista. Vuosikymmenien kohdalla kyse saattaa olla tuen rakentamisesta tietylle poliittiselle prosessille, joka on käynnissä YK:ssa. Esimerkiksi 1991 - 2000 oli YK:n neljäs kehitysvuosikymmen, ja 1990-luvulla järjestettiin useita niin sanottuja maailmankonferensseja, joiden loppupäätelmien pohjalta luotiin vuosituhatjulistus ja kehityspolitiikkaa monessa maassa nykyisin ohjaavat vuosituhattavoitteet.

Listaus päivistä, viikoista ja vuosista sisältää tiedot sekä englanniksi että suomeksi. Käännökset on tehty vapaasti Suomen YK-liitossa. Harvan päivän kohdalla voi puhua vakiintuneesta tai virallisesta suomennoksesta, mutta tässä listattuja suomennoksia voi vapaasti käyttää.

Joistakin teemapäivistä löytyy myös taustatietoa suomeksi. Koska päivät julistetaan yleiskokouksen päätöslauselmalla, niistä saattaa löytyä taustatietoa myös päätöslauselmia selaamalla (ks. YK-tieto, YK-asiakirjat).

Suomen YK-liitto ei koordinoi erilaisten YK-päivien viettoa Suomessa, mutta voimme julkaista pyynnöstä YK-päiviin liittyviä tapahtumia tapahtumakalenterissamme.

YK:n alueellinen tiedotuskeskus UNRIC ylläpitää ja päivittää tapahtumakalenteria, jonne on kerätty YK:n kansainväliset teemapäivät, -viikot ja -vuodet.

YK:n päämajan yhteydessä toimiva Dag Hammarskjöld -kirjasto ylläpitää sivustoa erilaisista YK-päivistä.

Dag Hammarskjöld -kirjaston sivusto YK-päivistä

LiiteKoko
090903YKteemapaivat_vuodet_vuosikymmenet.pdf91.83 Kt