kansainvälinen talous

YK-raportti: Nuorisotyöttömyys keskeinen tekijä arabimaiden kansannousuissa

YK:n pääsihteeristön sosiaalisten asioiden osaston tuottama, nuorten työllisyyttä käsittelevä raportti katsoo, että korkea nuorisotyöttömyys on ollut keskeinen tekijä viime vuoden kansannousujen syntymisessä Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.


Vuosi 2012 on osuustoiminnan ja kestävän energian vuosi

Alkanut 2012 vuosi on YK:n kansainvälisten osuuskuntien ja kestävän energian kaikille takaamisen vuosi.


YK:lle 5,15 miljardin dollarin budjetti vuosille 2012-2013

YK:n yleiskokous on hyväksynyt istunnossaan maailmanjärjestön budjetin kaksivuotiskaudelle 2012-2013. YK:n biennaalibudjetin summa on 5,15 miljardia dollaria eli noin 4,11 miljardia euroa.


Maailman väkiluku ylittää ensi kuussa seitsemän miljardia

Maailman väkiluvun uskotaan ylittävän seitsemän miljardin asukkaan rajan lokakuun viimeisenä päivänä. Rajapyykin ylittymisen kynnyksellä YK on käynnistänyt tiedotuskampanjan, jonka avulla muistutetaan väestönkasvun aiheuttamista haasteista ja mahdollisuuksista. Kampanjalla pyritään myös aktivoimaan maiden hallituksia, yrityksiä ja mediaa käsittelemään asiaa.


YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa edistytty merkittävästi

Useiden vuosituhattavoitteiden kohdalla on tapahtunut maailmanlaajuisesti merkittävää edistymistä, ilmenee tuoreesta YK-raportista. Heikoimmat ovat kuitenkin jäämässä tavoiteluvuista vaarallisesti jälkeen.YK:n pääsihteeri kehottaa maailman johtajia tehostamaan pyrkimyksiä vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi.


Vähiten kehittyneiden maiden määrä halutaan puolittaa 2020 mennessä

YK:n pääsihteerin nimittämän asiantuntijatyöryhmän laatima raportti korostaa, että maailmalla ei ole varaa sellaiseen tulevaisuuteen, jossa vähiten kehittyneet maat ajautuvat entistä syvempään ahdinkoon.


Elintarvikkeiden hintojen nousu vaatii toimia ruokakriisin estämiseksi

Ruuan maailmanmarkkinahintojen noustessa kriittisiksi YK:n asiantuntijat peräävät sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta suurempia sijoituksia maatalouteen, jotta pienviljelijöiden tuottavuutta saataisiin parannettua.


ILO:n raportti: Globaali työttömyys jatkaa kasvuaan kuluvana vuonna

YK:n työjärjestön ILO:n tuore raportti ennustaa globaalin työttömyyden pysyttelevän tänä vuonna yhä korkeissa lukemissa siitäkin huolimatta, että taloukriisistä on monin paikoin selvitty melko hyvin.


Vähiten kehittyneet maat yhä huolestuttavan takapajuisia

YK:n kauppa- ja kehityskonferenssi UNCTADin raportin mukaan tarvitaan uudenlainen kansainvälinen kehitysarkkitehtuuri, joka ottaa vähiten kehittyneiden maiden erityistarpeet nykyistä paremmin huomioon.


Huono globaali elintarviketilanne nostaa ruuan hintaa

Maailmanlaajuinen tuontiruokaan ja -elintarvikkeisiin käytetty summa saattaa nousta vuoden 2010 osalta yli biljoonaan dollariin maataloustuotteiden tuotanto-ongelmien vuoksi, kertoo YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO raportissaan.


Tilaa sisältö RSS-syötteenä