ilmastonmuutos

Biodiversiteetin vuosikymmen haastaa maailman valtiot taisteluun joukkosukupuuton hillitsemiseksi

YK on julistanut vuosien 2011 ja 2020 välisen ajan Biodiversiteetin vuosikymmeneksi.


Vuosi 2012 on osuustoiminnan ja kestävän energian vuosi

Alkanut 2012 vuosi on YK:n kansainvälisten osuuskuntien ja kestävän energian kaikille takaamisen vuosi.


Pääsihteeri Ban: Elämme historian käännekohdassa

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon luonnehtii kulunutta vuotta maailmanjärjestön näkökulmasta ainutlaatuiseksi. Tällä hän viittaa muun muassa arabikevääseen, Etelä-Sudanin syntyyn ja Myanmarin lupaaviin poliittisiin kehityksiin.


Kanadan vetäytyminen Kioton jatkosta harmistuttaa YK:ssa

Kanadan ilmoitus Kioton pöytäkirjan jatkokauden ulkopuolelle jättäytymisestä tuli UNFCCC:n pääsihteerille yllätyksenä. YK:ssa kuitenkin uskotaan yhä maailmanlaajuisen sitovan ilmastosopimuksen syntyyn lähitulevaisuudessa.


YK käynnistää koko Euroopan laajuisen, vesiaiheisen mainoskilpailun

Kilpailuun voivat osallistua ammattilaiset tai harrastelijat 48 eri maasta Euroopassa. Tehtävänä on suunnitella sanomalehtimainos, jonka avulla eurooppalaisia innostetaan löytämään 'vihreitä' ratkaisuja vedenkäytössään.


Pääsihteeri Ban: Kestävä kehitys on maailman ykkösprioriteetti

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon painottaa kestävän kehityksen korkean tason RIO+20-konferenssin valmistelujen ollessa täydessä vauhdissa, että kestävän kehityksen on oltava maailman ykkösprioriteetti.


Rovaniemellä pohdittiin arktisten alueiden muuttuvaa geopolitiikkaa ja alkuperäiskansojen oikeuksia

YK-liiton koordinoiman Kansalaisten maailmannäyttämö -hankkeen konferenssi "Making Marginalized Voices Heard in the UN Processes" järjestettiin Rovaniemellä 11.-12. marraskuuta. Konferenssiin osallistui laaja joukko ympäristöjärjestöjen ja tiedeyhteisön edustajia sekä poliitikkoja.


YK:n ihmisoikeuskomitea on määrännyt keskeyttämään Nellimin porojen pakkoteurastukset

Suomen YK-liitto, Greenpeace, Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen Luonto-Liitto ja Osuuskunta Lumimuutos vaativat maa- ja metsätalousministeriöltä ripeää toimintaa Nellimin porojen pakkoteurastusten lopettamiseksi.


Maailman väkiluku ylittää ensi kuussa seitsemän miljardia

Maailman väkiluvun uskotaan ylittävän seitsemän miljardin asukkaan rajan lokakuun viimeisenä päivänä. Rajapyykin ylittymisen kynnyksellä YK on käynnistänyt tiedotuskampanjan, jonka avulla muistutetaan väestönkasvun aiheuttamista haasteista ja mahdollisuuksista. Kampanjalla pyritään myös aktivoimaan maiden hallituksia, yrityksiä ja mediaa käsittelemään asiaa.


Vielä ehtii ilmoittautua KMN-konferenssiin

Ilmoittautuminen konferenssiin "Making Marginalized Voices Heard in the UN Processes" ja Nuorten ja opiskelijoiden YK-päiville on mahdollista 15.9. asti.


Tilaa sisältö RSS-syötteenä