Aika: perjantai 23.4. klo 15-17
Paikka: Raatihuone, Hämeenlinna (Raatihuoneenkatu 15)
Panelistit:
Tarja Filatov (sd.), kansanedustaja
Kirsi Ojansuu (vihr.), kansanedustaja
Sirpa Pietikäinen (kok), Euroopan parlamentin jäsen
Kent Wilska, kaupallinen neuvos, ulkoministeriö
Miten käy YK:n vuosituhattavoitteiden köyhyyden ja nälkäisten määrän puolittamisesta, kun maailman nälkäisten määrä nousi viime vuonna yli miljardiin? Nälän välittömiä syitä ovat viime vuosina olleet esimerkiksi ruuan korkea hinta ja maailmanlaajuinen talouskriisi, joka on leikannut työllisyyttä ja tuloja. Ilmasto-, ruoka- ja talouskriiseistä ovat kärsineet eniten niihin vähiten syylliset ihmiset kehitysmaissa.
Toisaalta valoisia uutisiakin on useita. Esimerkiksi jo 88 prosenttia maailman lapsista pääsee peruskouluun. Nopeinta kasvu kouluun pääsevien osuudessa on ollut Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, missä peruskoulun aloittavien osuus nousi 58:sta 74 prosenttiin vuosina 2000-2007.
Kehitysyhteistyö on entistä tehokkaampaa, mutta se ei yksin riitä. Kestävää kehitystä voidaan luoda ainoastaan johdonmukaisilla ratkaisuilla eri politiikan aloilla.
Esimerkiksi veroparatiisien kautta kehitysmaista katoaa laittomasti joka vuosi kehitysapuun verrattuna lähes kymmenkertainen rahamäärä. Mitä tämän pääomapaon pysäyttämiseksi voidaan tehdä?
Paneelissa pohditaan myös hämeenlinnalaisten vaikuttamismahdollisuuksia. Paikallisilla päätöksillä ja arkisilla valinnoilla on usein kauaskantoisia seurauksia. Esimerkiksi kuntien ja kaupunkien hankinnoilla on mahdollisuus vaikuttaa kehitysmaiden tuotanto-olosuhteisiin ja hyvinvointiin.
Tervetuloa! Tilaisuuteen on vapaa pääsy.