Teemat

Tässä osiossa käsitellään kolmea kansainvälisen sovittelun teemavuoden näkökulmasta merkittävää teemaa, jotka tulevat olemaan ajankohtaisia pitkälle tulevaisuuteen: lapsisotilaiden jälleensopeuttaminen yhteiskuntaan konfliktin päättymisen jälkeen, naisten rooli rauhantyössä sekä uskontojen ja kulttuurien välinen vuoropuhelu.

Lapsisotilaat ovat paitsi ihmisoikeusongelma, myös haaste yhteiskunnan konfliktin jälkeiselle vakauttamiselle, mikäli heidän jälleensopeuttamisensa normaalielämään ei onnistu. Siksi on tärkeää, että heidän tarpeensa huomioidaan nykyistä paremmin niin sanotuissa DDR-ohjelmissa.

Naisten sukupuolittunut kärsimys konflikteissa sekä heidän puutteellinen osallisuutensa rauhanprosessien eri vaiheissa on ollut näkyvästi esillä erityisesti vuoden 2000 jälkeen, jolloin YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi naisia, rauhaa ja turvallisuutta koskevan päätöslauselman 1325. Lisääntynyt tietoisuus ei kuitenkaan joistakin edistysaskelista huolimatta ole toistaiseksi kanavoitunut riittävästi tilanteen korjaamiseen käytännössä.

Uskontojen ja kulttuurien rauhanomainen vuoropuhelu on yksi keskeisimmistä edellytyksistä laajojen konfliktien välttämiseksi tulevaisuudessa. Kansainvälisen yhteisön haasteena on sivilisaatioiden yhteentörmäyksen sijaan saada aikaan sivilisaatioiden yhteishenki, joka perustuu erilaisuuden kunnioittamiseen ja hedelmälliseen yhteistyöhön.