© The Nobel Foundation |
"Rauha on tahdon asia. Kaikki konfliktit voidaan ratkaista, eikä ole olemassa mitään tekosyitä sille, että niiden annettaisiin jatkua ikuisesti. [...] Monista haasteista huolimatta kaikkein hankalimmatkin konfliktit voidaan ratkaista, jos konfliktin osapuolet ja kansainvälinen yhteisö yhdistävät voimansa ja työskentelevät yhteisen päämäärän hyväksi." |
Presidentti Martti Ahtisaari (s. 1937) valittiin ensimmäisenä suomalaisena rauhannobelistiksi vuonna 2008. Palkinto myönnettiin kunnianosoituksena hänen yli kolme vuosikymmentä jatkuneesta työstään kansainvälisten konfliktien ratkaisemiseksi ja rauhan ja sovittelun hengen edistämiseksi eri puolilla maailmaa. Ahtisaaren sovittelijan uran tärkeimmiksi saavutuksiksi katsotaan yleisesti hänen työnsä Namibiassa, Indonesian Acehissa sekä Kosovossa. Ahtisaari on kuitenkin ollut mukana tukemassa rauhaa myös Pohjois-Irlannissa, Keski-Aasiassa ja Afrikan sarvessa.
Ahtisaari on sanonut, että hänen omat lapsuudenkokemuksensa sota-ajalta selittävät osaltaan hänen myöhempää haluaan edistää rauhaa ja näin auttaa konflikteista kärsiviä ihmisiä. Ahtisaari työskenteli ulkoministeriön palveluksessa, kun hänet nimitettiin YK:n komissaariksi ja pääsihteerin erityisedustajaksi Namibiaan vuonna 1977. Ahtisaari itse pitää Namibiaan rauhanprosessia kenties uransa kiehtovimpana kokemuksena, koska pysyvän rauhan luominen oli niin pitkä taival ja edellytti niin monien eri toimijoiden yhteistyötä kylmän sodan haastavassa ilmapiirissä.
Tasavallan presidentin pestinsä jälkeen Ahtisaari perusti Crisis Management Initiative (CMI) -järjestön vuonna 2000. CMI on saanut näkyvyyttä erityisesti myönteiseen lopputulokseen johtaneiden Acehin rauhanneuvotteluiden yhteydessä. Ahtisaari pitää CMI:n kaltaisten itsenäisten järjestöjen mahdollisuuksia konfliktien sovittelussa erinomaisina niiden joustavuuden vuoksi. Omassa työssään Ahtisaarella on ollut kiistatonta hyötyä myös YK-työssä ja presidenttikaudella rakentuneista henkilökohtaisista suhteista ja verkostoista. Ahtisaari on kuitenkin useissa eri yhteyksissä korostanut, että sovittelija yksin ei koskaan voi ratkaista mitään konfliktia, vaan rauhan aikaansaaminen edellyttää aina kaikkien konfliktiin tavalla tai toisella vaikuttavien osapuolten halukkuutta sitoutua rauhanomaiseen ratkaisuun.
Presidentti Ahtisaari on innoituksen lähde monille nykyisille ja tuleville kansainvälisille sovittelijoille. Yhtä tärkeää on kuitenkin sovittelun sanoman edistäminen arkielämässä, mihin jokainen voi osaltaan vaikuttaa. Ahtisaaren sanoin: "Meidän kaikkien on katsottava peiliin ja kysyttävä itseltämme, olemmeko tehneet parhaamme rauhan hyväksi".