Arktinen alue ja ilmastonmuutos Planet Earth

MAA PLANEETTA VUOSI 2008

YK:n yleiskokous on julistanut vuoden 2008 kansainväliseksi Maa-planeetan vuodeksi. Vuoden tavoitteena on kehittää uusia tapoja hyödyntää tiedettä planeettamme säilyttämisessä tuleville sukupolville kestävää kehitystä tukien.

Teemavuosi pyrkii lisäämään poliitikkojen, päätöksentekijöiden, median ja suuren yleisön tietoisuutta tieteen saavutuksista ja tutkimustulosten merkityksestä planeetan ihmisille ja muille eliöille. Hallituksia kannustetaan huomioimaan maapallon tila ja tulevaisuus päätöksenteossaan, erityisesti koulutuspolitiikassa ja lainsäädännössä.

Maa-planeetan vuoden toiminta rakentuu kahden ohjelman ympärillä. Koulutusohjelman tavoitteena on tuoda monenlaista tietoa maapallosta ihmisten tietoisuuteen. Tiedeohjelman puitteissa pyritään puolestaan hankkimaan lisää tietoa Maa-planeetan monimutkaisista vuorovaikutussysteemeistä. Tiedeohjelma jakautuu kymmeneen ihmiskuntaa ja maapalloa koskevaan teemaan.

Yksi tiedeohjelman kymmenestä teemasta on ilmasto. Ilmastonmuutos on noussut viime vuosina vahvasti esille ja kansainvälinen yhteisö on jo joutunut reagoimaan ilmastokriisin ensimmäisiin oireisiin kuten kuivuuteen, tulviin ja hirmumyrskyihin. Suurimman haasteen ilmastonmuutos asettaa kehitysmaille, joilla on vähiten voimavaroja selviytyä ilmastonmuutoksen aiheuttamista mullistuksista ja mahdollisuuksia selviytyä niistä.

YK:n puitteissa toimivat kansainväliset foorumit ovat merkittävässä osassa maailman etsiessä tapoja hillitä ja sopeutua ilmastonmuutokseen. YK:n julistamat teemavuodet puolestaan ilmentävät YK:n ympäristötoimintaa. Maa planeetta –vuosi liittyy laajemmasta viitekehyksestä katsottuna YK:n jäsenvaltioiden periaatteeseen suojella yhteistä ympäristöämme.

Tämän sivuston tarkoituksena on kertoa YK:n Maa planeetta –vuodesta, sen taustasta ja teemoista. Sivuston toisena teemana on YK ja ilmastonmuutos. Tähän liittyen sivustolla kerrotaan YK:sta ilmastotoimijana ja avataan ilmastoneuvotteluiden historiaa ja tulevaisuutta.

logo

33IGC