17.10. Kansainvälinen päivä köyhyyden poistamiseksi

International Day for the Eradication of Poverty

Vuonna 1992 YK:n yleiskokous julisti lokakuun 17. kansainväliseksi päiväksi köyhyyden poistamiseksi. Vuosituhannen huippukokouksessa vuonna 2000 YK:n jäsenvaltiot uudistivat sitoumuksensa köyhyyden vähentämiseksi ja ihmisten elinolojen kohentamiseksi kaikkialla maailmassa.

Yksi YK:n vuosituhattavoitteista oli äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrän puolittaminen vuoteen 2015 mennessä. Tällä tarkoitetaan henkilöitä, jotka joutuvat tulemaan toimeen alle 1,25 dollarilla vuorokaudessa. Vaikka äärimmäinen köyhyys on yli puolitettu 1990 luvun jälkeen niin paljon on vielä tehtävänä.

YK:n uuden kestävän kehityksen ohjelman ensimmäinen tavoite on köyhyyden poistaminen maailmasta sen kaikissa muodoissa. Köyhyyden poistaminen edellyttää maailman valtioilta monia toimia. Panostusta tarvitaan niin koulutuksen, terveydenhuollon, talouden kuin poliittisten järjestelmien tasolla. Budjetti ja bruttokansantuote ei aina kerro koko totuutta.

YK:n International Day for the Eradication of Poverty -sivuilta löydät lisätietoa kunkin vuoden erityisteemasta.

      Tiesitkö, että

  • Noin 836 miljoonaa ihmistä elää yhä äärimmäisessä köyhyydessä (alle 1,25 dollarilla päivässä). 
  • UNICEF:n mukaan kehitysmaissa on arviolta 150 miljoonaa 5-14-vuotiasta työtätekevää lasta. 
  • Noin 2,4 miljardilla ihmisellä ei ole mahdollisuutta minkäänlaisiin saniteettitiloihin.
  • Noin 663 miljoonalla ihmisellä ei ole mahdollisuutta puhtaaseen juomaveteen.
  • Suurin osa ihmisistä, jotka joutuvat elämään alle 1,25 dollarilla päivässä asuvat Etelä-Aasiassa ja Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa.

(Lähteet: MDG report 2015, UN Sustainable Development Goals, UNICEF)

Lisää tietoa: 

Köyhyyden poistaminen (YK:n kestävän kehityksen tavoitteet)

UNFPA (United nations population Fund ) raportti 2017 seksuaali- ja lisääntymiseterveydestä ja -oikeudesta

Tehtäviä oppitunneille:

Päivä köyhyyden poistamiseksi tehtävät


Päivitetty viimeksi: 17.10.2017