Hämeenlinnan seutu on rautakaudesta lähtien ollut asuttua aluetta. Noin vuonna 1280 alettiin Ruotsin kuningas Maunu Birgerinpojan määräyksestä rakentaa linnaa, jonka keskeiset ja näyttävimmät osat olivat valmiina 1400-luvun loppuun mennessä.
Nykyinen Hämeenlinnan kaupunki perustettiin v. 1639 keskiaikaisen linnan pohjoispuolelle, osta se vuonna 1777 siirrettiin nykyisen keskustan paikalle. Siirron jälkeen kaupunki alkoi vähitellen kasvaa ja vaurastua.
Vaikka Hämeenlinnan kaupunkikuva on muuttunut huomattavasti on siinä edelleen merkkejä kaupungin pitkästä historiasta: keskiaikainen linna hallitsee yhä maisemaa. Tori ja pääkadut kulkevat samoin kuin 1700-luvun lopulla, 1800-luvun alun empirerakennuskannasta on jäljellä muutama talo Pikkutorin ympärillä sekä lääninhallituksen rakennus. Raatihuone ja lyseon keskeinen osa sekä kaakkoiskulman puurakennukset museoineen kertovat 1800-luvun lopun rakentamisesta. Tori- ja kirkkopuisto on palautettu 1900-luvun alun asuun pengerpuistoineen ja kioskikäytävineen.
Hämeenlinna sijaitsee keskellä Etelä-Suomea ja on Etelä-Suomen läänin päätoimipaikka. Moottoritie 3 ja valtatie 10 kulkevat kaupungin halki. Luonto on monipuolista ja vaihtelevaa. Suomen ensimmäinen kansallinen kaupunkipuisto perustettiin kaupunkiin vuonna 2001. Vanajavesi, Ahveniston ja Hattelmalan harjut sekä Aulangon luonnonsuojelualue ovat olennainen osa hämeenlinnalaista maisemaa. (Lähde: Taskutietoa Hämeenlinnasta. Hämeenlinnan kaupunki / viestintä, 2007.)
| Helmikuu 2012 |
|---|