Kulttuurin vaaliminen rauhan ja ihmiskunnan yleisen hyvinvoinnin lähteenä on yksi Unescon perustehtävistä. Unescon perussäännössä viitataan pyrkimyksiin turvata järjestön jäsenvaltioiden sivistysmuotojen hedelmällinen erilaisuus. Kulttuurisen moninaisuuden myönteinen tiedostaminen ja arvostaminen edistävät rauhan, kehityksen ja ihmisoikeuksien toteutumista maailmassa.

Kulttuurisen moninaisuuden kysymykset ovat saaneet eri muotoja ja sisältöjä järjestön historian eri vaiheissa: varhaisina vuosikymmeninä keskiössä oli kulttuurien vuoropuhelu rauhanrakennuksen välineenä, siirtomaajärjestelmän purkautuessa kiinnostuttiin kulttuurista ryhmäidentiteetin rakentajana ja 1970-luvulla alettiin korostaa kulttuurin ja kehityksen yhteyttä sekä kulttuuriperinnön säilyttämisen tärkeyttä. 1980-luvulla kulttuurin käsite muuttui aiempaa kokonaisvaltaisemmaksi ja siihen sisällytettiin muun muassa ajatus erilaisista elämänmuodoista, perinteistä ja arvojärjestelmistä.

Vuosituhannen vaihteen lähestyessä Unesco alkoi entistä enemmän kantaa huolta kulttuurisen moninaisuuden säilyttämisestä globalisaation ja erityisesti globaalitalouden paineessa. Marraskuussa 1999 jäsenvaltioiden kulttuuriministerit kokoontuivat pyöreän pöydän tapaamiseen Unescon 30. yleiskokouksen virallisen ohjelman ulkopuolella ja vahvistivat sitoumuksensa kulttuurisen moninaisuuden puolustamiseen ja edistämiseen globalisoituvassa maailmassa. Seuraavana vuonna Unescon toimeenpaneva neuvosto pyysi järjestön pääjohtajaa aloittamaan kulttuurista moninaisuutta koskevan julistuksen luonnostelun neuvoston listaamien periaatteiden ja jäsenvaltioiden näkemysten pohjalta. Julistusta valmisteltiin eri kokoonpanoissa vuosina 2000 - 2001.

Unescon kulttuurista moninaisuutta koskeva yleismaailmallinen julistus

Unescon yleiskokous hyväksyi kulttuurista moninaisuutta koskevan yleismaailmallisen julistuksen (Universal Declaration on Cultural Diversity) yksimielisesti marraskuun 2. päivänä vuonna 2001. Samassa yhteydessä hyväksyttiin myös toteuttamissuunnitelma julistuksen periaatteiden toimeenpanemiseksi. Kulttuurista moninaisuutta koskeva yleismaailmallinen julistus ei ole valtioita oikeudellisesti velvoittava asiakirja, mutta muiden julistusten tavoin sillä on huomattavaa moraalista ja poliittista vaikutusvaltaa. Julistuksen hyväksyminen aivan syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkimainingeissa oli merkittävä teko: valtiot vahvistivat näin sitoumuksensa kulttuurien väliseen vuoropuheluun rauhan parhaana takaajana ja torjuivat ajatuksen väistämättömästä kulttuurien yhteentörmäyksestä.

Kulttuurista moninaisuutta koskeva yleismaailmallinen julistus sisältää 12 artiklaa, jotka on jaettu neljään teemakokonaisuuteen: 1) identiteetti, moninaisuus ja moniarvoisuus, 2) kulttuurinen moninaisuus ja ihmisoikeudet, 3) kulttuurinen moninaisuus ja luovuus sekä 4) kulttuurinen moninaisuus ja kansainvälinen solidaarisuus. Julistuksen tavoitteena on yhtäältä säilyttää kulttuurinen moninaisuus ihmiskunnan uudistuvana ja muuttuvana voimavarana ja toisaalta ehkäistä kielteistä erottelua (segregaatio) ja ääriliikehdintää. Julistus määrittää kulttuurisen moninaisuuden ihmiskunnan yhteiseksi perinnöksi ja yhtä välttämättömäksi ihmiskunnalle kuin luonnon moninaisuus on luonnolle. Julistuksessa korostetaan kulttuurisen moninaisuuden yhteyttä muun muassa kehitykseen ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Julistus myös tunnustaa kulttuurihyödykkeiden ja -palveluiden erityislaadun suhteessa puhtaasti kaupallisiin hyödykkeisiin.