Unesco

"Koska sodat syntyvät ihmismielissä, myös rauhan puolustus on rakennettava ihmismieliin."
                                                                                  - Unescon perussääntö

YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco (United Nations Educational, Scientific and Cultural Organisation) perustettiin vuonna 1945 eli samana vuonna kuin itse YK. Unescon tehtävänä on edistää YK:n laajoja tavoitteita - maailmanrauhaa, köyhyyden poistamista, kestävää kehitystä ja eri kulttuurien ja uskontojen välistä vuoropuhelua - omalla toimialueellaan, joka kattaa opetuksen, tieteet, kulttuurin, viestinnän ja tiedonvälityksen.

Unesco on kulttuurien lähentymisen teemavuoden 2010 avaintoimija YK-järjestelmässä. Sen lisäksi, että Unesco itse pitää teemavuotta laajasti esillä ja järjestää siihen liittyviä tapahtumia, se pyrkii vahvistamaan yhteistyötä eri kumppanitahojensa kanssa varmistaakseen teemavuodelle parhaan mahdollisen näkyvyyden ja vaikuttavuuden. Unesco on myös koonnut verkkosivuilleen listausta niistä monista hankkeista, aloitteista ja toiminnoista, joita teemavuodelle on suunniteltu eri puolilla maailmaa.

Tässä osiossa kerrotaan yleisesti Unescosta ja sen toiminnasta sekä perehdytään tarkemmin Unescon työhön ja saavutuksiin kulttuurisen moninaisuuden ja eri kulttuurien välisen rakentavan vuoropuhelun edistäjänä sekä ihmiskunnan luovan perinnön suojelijana.

 

 

  • Jaakko Jääskeläinen
    Solidaarisuuden periaate on määritellyt YK:ta järjestön perustamisesta lähtien. Jaakko Jääskeläinen pohtii kolumnissaan solidaarisuuden merkitystä.