Kuvaaja: Anne Heinonen1. Perheesi muutti pois Afganistanista, kun olit 5-vuotias. Millä tavoin olet pyrkinyt vaalimaan juuriasi sen jälkeen?

En tietystikään muista kovin paljoa Afganistanistanista, koska muutimme pois, kun olin vielä niin pieni. Vanhempani ovat kuitenkin pitäneet perheessäni afganistanilaisia juuria yllä ja kannustaneet pitämään yllä omaa kulttuuritaustaani suomalaisuuden rajoissa. Vanhempani ovat näyttäneet minulle myös Afganistanin valoisan ja onnellisen puolen, koska helposti saa kuvan, että Afganistanissa kaikki on niin mustavalkoista. Suomessa osallistun aina kun mahdollista tapahtumiin, joissa on afgaaneja tai joissa keskustellaan Afganistanin asioista.

2. Millaisissa tilanteissa tunnet itsesi erityisen suomalaiseksi ja millaisissa taas enemmän afganistanilaiseksi?

Suomalaiseksi koen itseni työkulttuurissa ja täsmällisyydessä, jotka ovat mielestäni hienoja asioita suomalaisuudessa. Myös jos vertaan nykyistä elämääni Suomessa siihen, millaista elämäni olisi 25-vuotiaana naisena Afganistanissa, koen olevani hyvin itsenäinen. Elämäni arvot ja prioriteetit saattaisivat olla erilaiset, jos eläisin Afganistanissa.

Afgaaniksi koen itseni yhteisökeskeisyydessä ja tietynlaisessa vieraanvaraisuudessa. Vieras, joka tulee kotiini tai muualle tapaamaan minua, on aina tärkeä, riippumatta hänen yhteiskunnallisesta statuksestaan. Ympärilläni olevat ihmiset ovat minulle tärkeitä, ja tähän joukkoon luen ydinperheen lisäksi myös ystäväni sekä sukulaiseni.

3. Kuinka tarkkaan seuraat Afganistanin tapahtumia? Jos se olisi mahdollista, haluaisitko ehkä joskus vielä palata takaisin synnyinmaahasi vai koetko Suomen ensisijaiseksi kotimaaksesi?

Koen Suomen nyt ensisijaiseksi kotimaakseni, koska olen rakentanut elämäni tänne. Minulla ei ole samanlaista muistikuvaa Afganistanista kuin esimerkiksi vanhemmillani, jotka elivät siellä pitkän aikaa. Seuraan tietysti Afganistanin tapahtumia ja kuulen Afganistanin tapahtumista paljon isältäni, joka seuraa asioita tarkkaan. Jonain päivänä haluan palata Afganistaniin, en ehkä asumaan sinne, mutta jakamaan tietoa siellä asuville ihmisille.

4. Työskentelet projektipäällikkönä maahanmuuttajanaisten kotoutumista edistävässä hankkeessa. Kuinka hyvin Suomi on mielestäsi onnistunut kotouttamistoimissaan?

Olemme menossa koko ajan parempaan suuntaan maahanmuuttajien kotouttamisessa. On hyvä asia, että myös päättäjien keskuudessa on nyt huomattu asian tärkeys. Hyvä alkuvaiheen kotoutuminen tuo säästöä kunnille tulevaisuudessa. Toivoisin vielä enemmän tasavertaista kohtaamista ja maahanmuuttajajärjestöjen sekä itse maahanmuuttajien mielipiteiden kuuntelemista kotoutumiseen liittyen, koska vaikka meillä olisi hienoja suunnitelmia heidän hyväkseen, he ovat kuitenkin tässä se kohderyhmämme. Heistä lähtee kotoutumisen tarve, ja kotouttamisen tulee kohdistua heihin parhaalla mahdollisella tavalla. He itse tietävät ja tuntevat parhaiten, mitä onnistunut kotouttaminen olisi.

5. Vuoden pakolaisnaisen kiitospuheessasi kehuit suomalaista koulujärjestelmää. Nykyään suomalainen koulu on paljon monikulttuurisempi kuin omassa lapsuudessasi. Mitä haasteita ja hyötyjä monikulttuurisuuteen liittyy?

Monikulttuurinen koulu on ehdottomasti rikkaus. Toivoisin silti, ettei monikulttuurista koulua ajateltaisi vain kansainvälisten koulujen kautta, koska meillä on myös niin sanottuja aitoja ja tavallisia monikulttuurisia luokkia ja kouluja. Niissä lapset oppivat reilusti kohtaamaan monikulttuurisuutta, enkä näe siinä mitään ongelmaa, koska lapset itse ovat hyvin aitoja ja vilpittömiä ja kohtaavat toisen ihmisen ulkonäöstä riippumatta avoimesti. Monikulttuuriset luokat tuovat opettajalle haastetta, mutta en näe ongelmaa sen suhteen, miksei myös maahanmuuttajille voisi olla tarvittaessa erityisopetusta, jota suomalaisillekin lapsille on.

Toivon, että myös maahanmuuttajat itse lähestyisivät suomalaisia lapsia ja nuoria, eivätkä pysyisi vain omassa tutussa ryhmässään. Myös koulun jälkeen on tärkeä olla suomalaisten seurassa, koska siinä oppii suomen kieltä eri tavalla kuin koulussa.

6. Kuinka sanotaan kotikielelläsi "Hyvää ruokahalua!"?

Eshtyee khub!

7. Hyvä kulttuurien lähentymisen resepti olisi...

Hyppysellinen rohkeutta ja halua tutustua uusiin ihmisiin, joka kasvaa ihmisten kohdatessa ja tutustuessa.
Ripaus ennakkoluulottomuutta.
Reilusti avoimuutta ja kiinnostusta uusia ihmisiä kohtaan!