© Milla Sainio1. Japanilaisen Ramune-virvoitusjuomapullon avaaminen ei kuulemma onnistu aivan keneltä tahansa. Mikä salaisuus siihen kätkeytyy?
Ranneliike ja tasainen, vakaa alusta. Eikä saa hölskyttää, muuten tapahtuu kauheita! Pullossa ei siis ole tavallista korkkia, vaan lasinen kuula, joka painetaan alas muovisella osalla, joka tulee pullon mukana. Jos haluaa kuvallisen avaamisohjeen, sellaisen saa meiltä.
2. Mikä sai sinut alun perin kiinnostumaan japanilaisesta kulttuurista ja mikä siinä erityisesti viehättää?
Aivan ensimmäisenä kiinnostuksen kohteena olivat yhdeksän vuotta sitten japanilaiset piirretyt (eli anime) ja sarjakuvat (manga). Aika nopeasti kiinnostuin myös muusta kulttuurista. Japanilainen kulttuuri on erilainen, mutta kansana olemme ehkä hiukan samanlaisia. On siis helppo samaistua ja samalla oppia aivan jotain uutta!
3. Miten käytät suomalaisen ja japanilaisen kulttuurin
eroja / yhtäläisyyksiä voimavarana tai inspiraationa työssäsi?
Tietysti inspiraatioita tulee työhöni melkein jokaiselta kulttuurin osa-alueelta: ruoasta, kielestä, arkkitehtuurista, historiasta, pop-kulttuurista. Japanin kulttuuri on kuin suuri kaivo, josta voi onkia erilaisia ja jännittäviä ideoita! Antaa myös voimaa tietää, että kulttuurimme voivat helposti kohdata, eikä se aiheuta kovia yhteentörmäyksiä, ainakaan nuorilla.
4. Kahvilan asiakkaat ovat pääosin nuoria ja nuoria aikuisia. Voivatko yli kolmekymppiset mielestäsi ymmärtää mangakulttuuria - tai alakulttuureita ylipäätään?
Totta kai voivat! Tunnen paljonkin yli kolmekymppisiä, jotka harrastavat nimenomaan japanin kieltä, Japanin kulttuuria, mangaa ja animea. Jokaiselle löytyy jotakin aivan varmasti. Kun kahvilaan kävelee perhe, jonka lapset alkavat innoissaan lukea mangaa, suosittelen myös perheen aikuisille sopivaa luettavaa, kuten ruoanlaittoon liittyvää sarjakuvaa.. Hyvin monet vanhemmat myös varmasti ymmärtävät lastensa harrastuksen niin japanilaisen musiikin kuin pukeutumisenkin osalta. Useimmat heistäkin ovat eläneet omassa nuoruudessaan murrosaikaa, joten samaistuminen on helppoa.
5. Kuvitellaan, että näet bussipysäkillä kolme ihmistä: 1) japanilaisen pojan, joka on selvästi mangafani, 2) suomalaisen tytön, joka on selvästi mangafani ja 3) iäkkäämmän suomalaisen liikemiehen, joka ei kenties ole mangasta kuullutkaan. Ketkä kaksi heistä ovat mielestäsi kulttuurisesti lähimpänä toisiaan ja miksi?
Nimenomaan henkilöt numero yksi ja kaksi. Kaksi ihmistä, jotka harrastavat mangaa ja näin ollen varmasti löytävät jotain puhuttavaa. Toinen kuitenkin tulee kulttuurista, jota toinen harrastaa.
6. Mikä on sinulle mieluisin japanilaisherkku? Entä mitä suosittelisit maistettavaksi henkilölle, jolle japanilainen (ruoka)kulttuuri on entuudestaan täysin tuntematon?
Rakastan nuudeleita! Sushikin on oikein hyvää. Henkilön, joka ei tiedä japanilaisesta ruokakulttuurista mitään, tutustuttaisi ensimmäisenä tietysti sushiin, jota on Suomessa erittäin helppo saada, ja se on laadukasta! Maistaa pitäisi myös makeisia, niin perinteisiä anko- (eräänlainen papuhillo) kuin modernimpia herkkuja. Ja tietysti ramunea!
7. Kuinka sanoisit japaniksi "Hyvää ruokahalua!"?
Itadakimasu!
8. Kulttuurien lähentymisen resepti á la Milla Sainio:
Hyppysellinen...rohkeutta
Ripaus...wasabia
Reilusti...KAWAII!
| Helmikuu 2012 |
|---|