Tehtäviä sovittelun teemavuoteen liittyen

on arkipäiväinen ilmiö, josta jokaisella on omakohtaista kokemusta. Arjen sovittelussa on yleensä kyse ristiriitatilanteiden selvittelystä puhumalla ja toista osapuolta kuuntelemalla. Sovitteluun ja sovinnontekoon kuuluu usein anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen sekä yhteinen päätös vastaavien tilanteiden välttämisestä tulevaisuudessa. Tehtävien avulla voi käsitellä sovittelun merkitystä ja anteeksiantamisen tärkeyttä.

Vuonna 2009 vietettiin kansainvälistä sovittelun teemavuotta (International Year of Reconciliation). Sovittelu

Verkkosivuiltamme löytyy lisäksi kaksi muuta sovitteluun liittyvää tehtäväkokonaisuutta; alakouluille suunnattu sopulipolku ja yläkouluille ja lukioille suunnattu YK-sovittelupolku. Kumpikin polku tutustuttaa oppilaat hauskalla ja mukaansatempaavalla tavalla sovittelun sanomaan. Polut voidaan toteuttaa joko suunnistustyyppisesti ulkona tai työpajatyöskentelynä luokissa.

1. Sovitteluhippa

Tämä leikki sopii loistavasti välitunnille, alkulämmittelyksi harjoituksiin tai liikuntatunneille.

Tavoite: käsitellä sovittelun aakkosia liikunnan lomassa
Kohderyhmä: alakoulu ja yläkoulu

10-15 minuuttia
LI, välitunnit

Ohjeet

2. Sovintosimulaatio

Tavoite: huomataan sovittelun merkitys riitatilanteiden ratkaisussa.
Kohderyhmä: (alakoulu), yläkoulu ja lukio

1-2 oppituntia
AI, ET, UE

Ohjeet

3. Suomen oma sovittelija - Martti Ahtisaari

Tavoite: selvittää kansainvälisen sovittelun merkitys ja yhteys muuhun sovitteluun sekä tutustua Martti Ahtisaareen
Kohderyhmä: alakoulu, yläkoulu ja lukio (sovellukset alakoulu ja yläkoulu/lukio)

2-3 oppituntia
ET, UE, HY

Ohjeet

4. Sovittelun sanastoa

Tavoite: pohtia käsitteiden kautta sovittelun olemusta
Kohderyhmä: alakoulu, yläkoulu ja lukio

1 oppitunti
AI, ET, UE, HY, EN

Ohjeet


Päivitetty viimeksi: 16.4.2013