Malli-YK:n järjestäminen

Malli-YK -kokouksen valmistelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Ensimmäiseksi tulee päättää kokouksen ajankohta ja osallistujamäärä. Myös simuloitavan kokouksen tyyppi, käsiteltävät teemat sekä edustettavat valtiot on syytä päättää mahdollisimman aikaisin.

Malli-YK -kokouksen voi toteuttaa pienessä ryhmässä koulussa, koko koulun tapahtumana tai yhdessä toisen koulun kanssa. Mahdollista on järjestää myös Malli-YK -kokous satojen osallistujien tapahtumana esimerkiksi kaupungin konferenssikeskuksessa.

Näille sivuille on koottu ohjeet, kuinka kouluissa ja oppilaitoksissa voidaan järjestää Malli-YK -kokous. Tavallisimmin Malli-YK -kokouksessa simuloidaan YK:n eri toimielinten toimintaa. Sivuilla keskitytään yleisimmin simuloitavien elinten, yleiskokouksen ja turvallisuusneuvoston työskentelyyn.

Muita YK:n toimielimiä on mahdollista simuloida samoilla periaatteella. Ohjeistuksissa on joitakin yleiskokouksen, sen komiteoiden ja turvallisuusneuvoston menettelytapoja yksikertaistettu.



 

  • Nea-Mari Heinonen
    Ugandassa valmistellaan raporttia vuosituhattavoitteista ja ruoditaan, miten niiden saavuttamista voitaisiin nopeuttaa. Seurannan ja arvioinnin ongelmana on, ettei luotettavaa tai ajan tasalla olevaa statistiikkaa ole käytettävissä.