Kokousteeman valinta

Simuloitavan kokouksen yleisteema ja komiteoissa käsiteltävät kysymykset valitaan hyvissä ajoin. Valitut teemat ohjaavat osallistujien valmistautumista, jolle tulee jättää riittävästi aikaa.

Teemoiksi kannattaa valita ajankohtaisia aiheita, joista on saatavilla monipuolisesti tietoa ja materiaalia. Teemojen valinnan voi antaa kokonaan tai ainakin osittain oppilaiden tehtäväksi. Tällöin varmistetaan se, että osallistujat kokevat teemat mielekkäiksi, mikä motivoi heitä valmistaumisprosessissa. Valittuihin aiheisiin tutustutaan mahdollisimman monipuolisesti ja useasta eri näkökulmasta.

Yleiskokouksen teemoisiksi sopivat esimerkiksi YK:n vuosituhajulistus ja siinä mainitut 8 kehitystavoitetta. Vuonna 2000 YK:n yleiskokouksessa yhteisesti sovitut tavoitteet on määrä saavuttaa vuoteen 2015 mennessä. Tavoitteiden ensisijainen päämäärä on köyhyyden vähentäminen ja ihmisten elinolojen- ja mahdollisuuksien parantaminen kaikkialla maailmassa.

Vuosituhannen kehitystavoitteet ovat:

  1. Poistaa äärimmäinen köyhyys ja nälkä
  2. Ulottaa peruskoulutus kaikille
  3. Edistää sukupuolten tasa-arvoa ja parantaa naisten asemaa
  4. Vähentää lapsikuolleisuutta
  5. Parantaa odottavien äitien terveyttä
  6. Taistella aidsia, malariaa ja muita tauteja vastaan
  7. Taata ympäristön kestävä kehitys
  8. Luoda globaali kumppanuus kehitykseen

Käsiteltäviksi teemoiksi voidaan valita yksi tai useampi yllä mainituista tavoitteista. Komiteat voivat työskennellä tavoitteen tai jonkin sen osatavoitteen parissa. Työskentelyä voidaan ohjata vieläkin tarkemmaksi, antamalla komiteoille työjärjestys, jossa käsiteltävä teema on rajattu yhden ongelman ympärille.

Esimerkkejä komiteatyöskentelyn teemoiksi:

Avoimet teemat:

  • Lasten koulunkäynnin esteiden poistaminen
  • Ilmaston lämpenemisen hidastaminen
  • Pakolaisten aseman parantaminen lähtömaissa
  • Lääkehuollon tehostaminen tartuntatautiepidemioiden poistamiseksi

Rajatut teemat:

  • tyttöjen koulunkäyntimahdollisuuksien parantaminen Saharan eteläpuolisessa Afrikassa
  • ilmastonmuutos arktisilla alueilla
  • malaran vähentäminen trooppisilla alueilla Etelä-Aasiassa
  • äitiysterveyshuollon parantaminen Latinalaisessa Amerikassa

Muita yleiskokouksen ja komiteoiden käsiteltäväksi sopivia teemoja ovat:

  • lasten oikeudet
  • lapsityövoima
  • alkuperäiskansojen oikeudet
  • humanitaarinen apu
  • ilmastonmuutos
  • metsien häviämisen ehkäiseminen
  • vähemmistöjen oikeudet
  • ihmiskaupan ehkäiseminen
  • aids-orpojen asema
  • makean veden väheneminen

Turvallisuusneuvostossa voidaan simuloida ajankohtaista, mennyttä tai ennakoitavaa konfliktia. Teeman voi myös keksiä itse, kuitenkin niin että sillä on todenmukainen pohja.

Esimerkkejä turvallisuusneuvoston teemoiksi:

  • Darfurin kriisi
  • Israel-Palestiina kriisi
  • Kurdistanin kysymys
  • Lähi-Idän turvallisuustilanne
  • Intia-Pakistan, Kashmirin alueen tilanne
  • Tiibetin kysymys


 

 

  • Nea-Mari Heinonen
    Ugandassa valmistellaan raporttia vuosituhattavoitteista ja ruoditaan, miten niiden saavuttamista voitaisiin nopeuttaa. Seurannan ja arvioinnin ongelmana on, ettei luotettavaa tai ajan tasalla olevaa statistiikkaa ole käytettävissä.