Tavoite: saada kokonaiskuva medioiden välittämästä tiedosta ilmastonmuutoksesta.
Kohderyhmä: lukio
2-3 oppituntia
AI, YH, GE, BI, FY, KE, mediakasvatus
Tarvitset ATK-luokan (ei välttämätön). Tehtävä voi olla myös kotitehtävä. Mediamateriaalia: sanomalehtiä, nauhoitettuja tv-ohjelmia, artikkeleita ym. Tulosta ryhmien aiheet sisältävä pdf-tiedosto.
Jaa luokka 3 hengen ryhmiin. Ryhmät valitsevat kukin yhden median alueen (tv, sanomalehdet, internet tai radio), ja ilmastonmuutokseen liittyvän aiheen, jota tutkivat. Tutkittavan aiheen ryhmä voi keksiä itse tai valita tulostamistasi esimerkeistä.
Käyttäkää yksi oppitunti tiedon etsimiseen ja havaintojen tekemiseen. Pitäkää kirjaa havainnoistanne myös koulun ulkopuolella ja koostakaa havainnoista kirjallinen tuotos. Viimeisellä tunnilla ryhmät esittelevät tutkimustuloksensa luokassa. Osia harjoituksesta voi tehdä myös kotitehtävänä.
Tutkittavan kohteen voi rajata sisällön mukaan, esimerkiksi Ilmastonmuutos ja YK; tai medialähteen mukaan, esimerkiksi painettu media (sanoma- ja aikakauslehdet, mainokset, ym.) tai sähköinen media (internet, televisio, radio). Kun kohteen rajaa sisällön mukaan, voi infromaatiota kerätä laajemmin, esimerkiksi niin, että joka ryhmässä yksi paneutuu painettuun mediaan, toinen internetiin ja kolmas televisioon ja radioon.
Mediaa havainnoidessa on tärkeää muistaa merkitä ylös lähde, päivämäärä, asiayhteys, mahdollisesti kirjoittaja ja se, kenen suusta asia on poimittu. Löydettyjä havaintoja on syytä pohtia kriittisesti, esimerkiksi vaikuttaako kirjoittajan taustalla jokin erityinen pyrkimys.
| Helmikuu 2012 |
|---|