Tavoite: ymmärtää köyhyyden ja terveydenhoidon puutteen välistä yhteyttä, sekä pohtia terveyden merkitystä omassa elämässä.
Kohderyhmä: yläkoulu
1-2 oppituntia
TK, HY
Pyydä oppilaita lukemaan alla olevat tekstit ja pohtimaan tekstien ohessa olevia kysymyksiä. Kirjatkaa vastauksia taululle. Pyydä oppilaita miettimään terveydenhoitoon liittyviä tekijöitä ja tekemään ideakartta heränneistä ajatuksista.
Esimerkkejä ajatuskartan alustuksesta:
1) Ahmed
Ahmed on 12-vuotias ja asuu Nigeriassa. Hän ei ole voinut kovin hyvin viime aikoina. Tänä aamuna hän heräsi pahaan yskään ja kurkkukipuun. Hänen vanhempansa epäilevät tuberkuloosia. He tietävät sen olevan hengenvaarallinen ja että heidän pitäisi viedä Ahmed lääkäriin.
Ahmed elää perheensä kanssa pienessä kylässä. Heillä ei ole paljon rahaa. Kylässä ei ole lääkäriä, ja lähin löytyy yli 50 kilometrin päästä. Ahmedilla ja hänen perheellään ei ole kulkuvälinettä, jolla he pääsisivät toiseen kylään. Vanhemmat eivät tiedä, mitä tekisivät.
Lääkäri:
Lääkäri Nauba asuu 50 kilometrin päässä Ahmedin kylästä. Hänellä on paljon potilaita, koska hän on ainoa lääkäri monen kylän alueella. Hän on hyvin kiireinen, ja hänen lääkevarastonsa ovat pienet. Tänään lääkäri Nauban ovella odottaa 23 ihmistä, kun hän saapuu töihin. Hän auttaa niin montaa kuin pystyy, mutta on huolissaan siitä, ettei pysty hoitamaan kaikkia alueensa sairaita, kuten niitä, jotka eivät pääse vastaanotolle.
2) Simon
Simon asuu South Bronxissa New Yorkissa äitinsä kanssa. Simonilla on AIDS. Tänään herätessään Simon tunsi olonsa hyvin sairaaksi. Hän sanoo, että jotkut päivät ovat parempia kuin toiset, mutta tämä päivä on erityisen huono. Simonin äidillä ei ole sairausvakuutusta. He elävät sosiaaliviraston tuella. Äiti voisi viedä Simonin kaupungin sairaalaan, mutta sinne päästessään heidän pitäisi odottaa tuntikausia päästäkseen sairaanhoitajan tai lääkärin puheille. Simon ei pidä sairaalasta. Se ei ole puhdas, se on meluisa ja siellä on liian monta sairasta ihmistä odottamassa lääkäriä tai sairaanhoitajaa.
Lääkäri:
Lääkäri Bruckner työskentelee kaupungin sairaalassa. Hän joutuu toisinaan työskentelemään 14-16 tuntia päivässä. Hän tietää, ettei sairaala ole täydellinen, mutta hän yrittää auttaa niin montaa kuin ehtii. Häntä huolestuttaa, että sairaalan varat ja hoitajat ovat vähissä. Joskus hänen pitää antaa potilaittensa odottaa koko päivän, ennen kuin joku voi auttaa heitä, koska sairaalassa ei ole tarpeeksi lääkäreitä ja hoitajia.
3) Farida
Farida asuu Kalkutassa Intiassa. Hänen perheensä asuu hyvin köyhällä alueella. Heidän elinolosuhteensa ovat puutteelliset. Farida on voinut huonosti viime aikoina, ja hänen vanhempansa pelkäävät, että hänellä on A-hepatiitti. Useat heidän naapureistaan ovat kärsineet taudista ja he tietävät, että se voi aiheuttaa pysyvää vahinkoa, jopa kuoleman.
Lääkäri:
Lääkäri Andes työskentelee lähetyssairaalassa Faridan kodin lähellä. Hän on nähnyt monia A-hepatiittitapauksia. Sairaala perustettiin auttamaan Faridan perheen kaltaisia, mutta henkilökunnan täytyy käännyttää ihmisiä pois, sillä sairaala on täynnä. Lääkäri Andes yrittää hoitaa niin montaa potilasta kuin pystyy.
(Lähde: YK:n Cyberschoolbus)