Historia

Malli-YK-kokouksia järjestetään ympäri maailmaa. Suurimmat tapahtumat ovat tuhansien osaanottajien kokouksia. Hyvin usein kokouksia järjestävät yliopisto- ja korkeakouluopiskelijat. Tällöin kokoukseen osallistujat saapuvat eri puolilta maailmaa luoden tapahtumaan monikulttuurisen ja -kielisen ilmapiirin. Usein kansainvälisten kokousten kieli on englanti.

Suomessa on järjestetty suomenkielisiä Malli-YK-kokouksia vuodesta 2005 lähtien. Suomen YK-liitto on toteuttanut kolmesti valtakunnallisen tapahtuman, vuonna 2005 Kiljavalla, vuonna 2007 Oulussa ja vuonna 2009 Hämeenlinnassa. Vuoden 2009 tapahtumaan osallistui noin 200 kokousosallistujaa eri puolilta Suomea.

Valtakunnallisten kokousten lisäksi monet koulut ovat toteuttaneet koulukohtaisia tai alueellisia Malli-YK-kokouksia. Koulukohtaisia kokouksia järjestää ainakin Suomalais-venäläinen koulu Helsingissä. Alueellisia kokouksia toteutetaan muun muassa Lammilla ja Raumalla. 

Vuonna 2011 ei järjestetä valtakunnallista Malli-YK-kokousta. Sen sijaan järjestetään Kuopion seudun Malli-YK-kokous, joka on suunnattu Kuopion työssäkäyntialueen yläkouluille ja lukioille. YK-liiton tavoitteena on vähitellen saada levitettyä Malli-YK-tietoutta koko Suomeen siten, että koulut pystyisivät melko omatoimisesti toteuttamaan alueellisia kokouksia.

Suomalaisten opiskelijoiden perustama FinMUN ry toteuttaa vuosittain kansainvälisen simulaation YK:n turvallisuusneuvostosta.

Lisätietoja Malli-YK-kokouksista löydät Malli-YK kokoukset osiosta.

 

  • Jaakko Jääskeläinen
    Solidaarisuuden periaate on määritellyt YK:ta järjestön perustamisesta lähtien. Jaakko Jääskeläinen pohtii kolumnissaan solidaarisuuden merkitystä.