Aineistot

Aineistoihin

YK-liitto tuottaa ja tarjoaa monenlaista aineistoa ja materiaalia: yleisoppaita YK:sta ja sen toiminnasta, koulutusmateriaalia globaalikasvatukseen eri kohde- ja ikäryhmille ajankohtaista uutistietoa YK:ssa tapahtuvista asioista sekä esimerkiksi YK:n Sinisiä tuotteita.

Kaiken tuottamamme aineiston sekä myytävät tuotteet löydät näiltä sivuilta. Voit myös tilata materiaalejamme sivujen kautta. Osa aineistoista on tarjolla vain sähköisessä muodossa, kuten monet vanhat julkaisumme, joiden painokset ovat loppuneet. Uusista julkaisuista otamme painoksia kysynnän mukaan.

Pääsääntöisesti tuottamamme materiaali on ilmaista, ja toimitamme sitä tilaajille postituskulujen hinnalla. Tuotteita voi myös noutaa toimistoltamme virka-aikaan. Jotkin tuotteet, kuten Hyviä tekoja -kampanjan Siniset tuotteet, ovat maksullisia.

Omina aineistoinamme toimitamme säännöllisesti sähköistä uutiskirjettä, joka käsittelee ajankohtaisia YK-aiheita. Uutiskirje ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Muutaman kerran vuodessa toimitamme myös temaattisen uutiskirjeen, joka käsittelee tiettyä, ajankohtaista tapahtumaa tai prosessia, kuten esimerkiksi yleiskokouksen istuntokauden alkua tai vaikkapa tiettyä YK:n puitteissa aikaansaatua kansainvälistä sopimusta.

YK-liitto julkaisi usean vuoden ajan Maailmanpyörä-nimistä lehteä. Lehti lakkautettiin vuonna 2007, mutta kaikki vuodesta 2003 julkaistut lehdet löytyvät verkkosivuiltamme.

Ennen Maailmanpyörää YK-liitto julkaisi usean vuoden ajan YK-tiedotetta, jonka vanhoja numeroita on arkistoitu verkkosivuillemme.

Aineistoihin

 

  • Nea-Mari Heinonen
    Ugandassa valmistellaan raporttia vuosituhattavoitteista ja ruoditaan, miten niiden saavuttamista voitaisiin nopeuttaa. Seurannan ja arvioinnin ongelmana on, ettei luotettavaa tai ajan tasalla olevaa statistiikkaa ole käytettävissä.