Rauhanrakennus-komission näytön paikka

Kuluvan vuoden lopulla tulee YK:n rauhanrakennuskomission (Peacebuilding Commission, PBC) perustamisesta kuluneeksi pyöreät viisi vuotta. Turvallisuusneuvoston ja yleiskokouksen mandaatilla toimiva rauhanrakennuskomissio on jäsenmaiden välinen neuvoa-antava elin, jonka tehtävänä on tukea konfliktista toipuvia maita keskittämällä kansainvälistä huomiota kohdemaihin, koordinoimalla rauhanrakentamiseen tähtääviä toimia sekä tukemalla ja neuvomalla kohdemaiden kokonaisvaltaisten rauhanrakennusstrategioiden laatimista. Meneillään olevassa komission toiminnan arviointiprosessissa pyritään vahvistamaan komission hyväksi havaittuja toimintamalleja, ja uudistamaan sekä komission että sitä tukevan rauhanrakennustukitoimiston (Peacebuilding Support Office, PBSO) toimintaan liittyviä puutteita tai epäkohtia.

Kuinka rauhanrakennuskomissio on sitten tehtävissään tähän saakka onnistunut? Yleisesti voi todeta, että komissio on pystynyt keskittämään huomiota kohdemaittensa asemaan ainakin YK-järjestelmän sisällä, ja sen johdolla kaikille neljälle kohdemaalle (Sierra Leone, Burundi, Guinea-Bissau ja Keski-Afrikan Tasavalta) on saatu hyväksyttyä maakohtaiset rauhanrakennusprioriteetit osana ns. integroituja rauhanrakennusstrategioita.

Vastaavasti komission rooli rauhanrakentamistoimien koordinaattorina edes YK-järjestelmän osalta on ollut vaatimaton, eikä sen toiminta ja saavutukset järjestön ulkopuolella, tai jopa sen kohdemaissa, ole kovin tunnustettuja. Ehkä tärkeimpänä osoituksena tästä monet potentiaaliset kohdemaat ovat kieltäytyneet liittymästä rauhanrakennuskomission agendalle.

Osa rauhanrakennuskomission haasteista liittyy sen asemaan YK-järjestelmän sisällä, ja esimerkiksi komission suhde turvallisuusneuvostoon on näiden kahden välisen vastuunjaon osalta hieman ongelmallinen. Komission suurimmat haasteet kohdistuvat kuitenkin sen toimintaan kohdemaissaan: kuinka tukea kohdemaiden kanssa sovittujen rauhanrakennusprioriteettien implementointia, eli kuinka parantaa komission vaikutusta maatasolla.

Kuinka rauhanrakennuskomission toimintaa sitten voidaan kehittää? Yksi keskeisimmistä rauhanrakennuksen periaatteista on kansallisen omistajuuden vahvistaminen, ja tätä myös komissio on työssään painottanut, ainakin periaatteellisella tasolla. Tunnustettava kuitenkin on, ettei kohdemaiden ääni ole aina päässyt täysin kuuluville, mistä syystä omistajuus rauhanrakennusprosessiin on jäänyt heikoksi.

Rauhanrakennuskomission tulisikin pyrkiä vahvistamaan dialogia kohdemaidensa kanssa, ja tarvittaessa vahvistaa niiden kapasiteettia osallistua komission toimintaan. Ilman kansallista omistajuutta ja sitoutumista rauhanrakennusprosessiin edellytykset kestävän rauhan saavuttamiseen puuttuvat, eikä rauhanrakennuskomission työltä voi odottaa suurempia onnistumisia kuin tähänkään saakka.

Kirjoittaja työskenteli rauhanrakennustukitoimistossa New Yorkissa vuosina 2008 - 2009.