Ritva Semi

Koulutustavoite uhkaa jäädä toteutumatta

 

23.8.2011

Opettajien maailmanjärjestö EI (Education International) on vakavasti huolestunut siitä, että maailma antaa periksi 'Koulutus kaikille 2015' -tavoitteen toteutumisessa. Järjestö vaatii maailman valtioilta ja rahoituksesta vastaavia tahoja pysymään sitoumuksissaan ja takaamaan kaikkien lasten oikeuden koulutukseen.

'Koulutus kaikille 2015' on maailmanlaajuinen tavoite, johon maailman valtiot sitoutuivat vuonna 2000. Koulutus kaikille on myös yksi YK:n hyväksymistä vuosituhattavoitteista. Tavoitteen toteuttamiseen on aikaa vain kolme ja puoli vuotta. Kuitenkin jopa 70 miljoonaa lasta - useimmat heistä tyttöjä - on yhä vailla minkäänlaisia koulutusmahdollisuuksia.

Koulutus kaikille -tavoitteen toteuttamiseksi tarvitaan miljoonia uusia opettajia. Kehitysmaan koululuokissa opettaja-oppilassuhde voi olla 1:90 ja yksi kirja 40 oppilasta kohden. Näissä luokissa olevien lapsien oppimismahdollisuudet ovat surkeat. Moni lapsi keskeyttää koulun tai käy koulun loppuun oppimatta edes perustaitoja. Lisäksi maissa, joissa kärsitään poliittisista konflikteista ja luonnonkatastrofeista, koulutukseen osallistuvien lasten määrä on viime vuosina laskenut.

Nuorisotyöttömyys näkyy syrjäytymisenä ja rikollisuuden kasvuna

Nuorisotyöttömyys on tällä hetkellä monen maan ongelmana. Pääsyy työttömyyteen on heikko taloustilanne, mutta myös riittämätön ammatillinen koulutus. Ammatillisen koulutuksen kehittäminen on tällä hetkellä laajasti kehittämiskohteena niin alikehittyneissä kuin teollistuneissa maissakin. Vaikka koulutus kaikille -tavoitteen saavuttaminen näyttää yhä vaikealta monessa maassa, on toisaalta maita, jotka ovat sen saavuttaneet. Nämä maat voivat nyt keskittyä seuraavien kouluasteiden kehittämiseen. Kuitenkin muun muassa Afrikan nuorisotyöttömyysongelmat heijastuvat myös Eurooppaan. Ihmisiä lastautuu omaa henkeään riskeeraten laivoihin suuntanaan Eurooppa, toiveena työ ja parempi elämä. Muun muassa Etelä-Afrikassa työttömyysaste on 25 prosenttia. Nuorisotyöttömyys näkyy usein kaduilla kapinointina, syrjäytymisenä sekä rikollisuuden kasvuna.

Opettajien maailmanjärjestö EI kokoontui heinäkuussa sääntömääräiseen kongressiinsa Etelä-Afrikkaan. Paikalla oli 1600 delegaattia eli opettajajärjestöjen edustajaa, jotka edustivat 153 maata ja 305 opettajajärjestöä. Järjestön kokouksen vahvoina teemoina olivat opettajuus, opettajakoulutus, koulutuksen laatu, koulutus kaikille -tavoitteet sekä opettajien asema ja ammattijärjestöoikeudet. Järjestö vaatii kaikkia maita tunnustamaan kansainväliset sopimukset yhdistymisoikeuksista ja kunnioittamaan ay-oikeuksia. Erityisesti useassa Latinalaisen Amerikan maassa ammattijärjestötoiminnan aktiivit ovat poliittisen vainon kohteita. Tähänkään opettajien maailmanjärjestön kokoukseen eivät kaikki kutsutut voineet osallistua, koska eivät saaneet hallitukseltaan matkustuslupaa.

Opettajien maailmanjärjestö EI edustaa noin 30 miljoonaa opettajaa, joka on 80 prosenttia kaikista maailman opettajista. Järjestön jäseniä ovat itsenäiset ja vapaat opettajajärjestöt.

Kirjoittaja on Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n erityisasiantuntija ja YK-liiton hallituksen jäsen.