Asekauppaa käydään esimerkiksi hallitusten välillä, hallitusten hyväksyminä yksityisten valmistajien asetoimituksina, pimeillä markkinoilla yksityisten asekauppiaiden välillä ja laittomina asetoimituksina konfliktialueelta toiselle. Maailman asekaupasta arviolta puolet on laitonta. Asekaupan perusongelma on, että kansalliset puolustusteollisuuteen liittyvät etunäkökohdat ovat usein ristiriidassa globaalien, ihmiskunnan tulevaisuutta koskevien etujen kanssa.

Pienaseilla surmataan vuosittain jopa puoli miljoonaa ihmistä, joista suurin osa on siviilejä. YK:n pääsihteerin vuonna 2008 turvallisuusneuvostolle antamassa raportissa arvioitiin, että maailmassa on ainakin 875 miljoonaa pienasetta. Aseiden lukumäärästä ei ole tarkkaa tietoa, sillä kaikille valtioille yhtenäisiä merkitsemis- ja seurantajärjestelmiä ei toistaiseksi ole. Pienaseiden valvomiseksi, rajoittamiseksi ja tuhoamiseksi on kansainvälisellä tasolla luotu kaksi jäsenvaltioita poliittisesti sitovaa asiakirjaa - YK:n pienaseohjelma ja ETYJ:n pienaseasiakirja - sekä hyväksytty yksi laitonta asekauppaa koskeva sopimuksen lisäpöytäkirja. Ne eivät kuitenkaan ole riittäneet poistamaan asekaupan ongelmia.

Vuonna 2006 YK:n yleiskokous hyväksyi päätöslauselman kattavan kansainvälisen asekauppasopimuksen (Arms Trade Treaty - ATT) edellytysten kartoittamiseksi. Joulukuussa 2008 yleiskokous asetti erillisen työryhmän jatkamaan asekauppakysymyksen käsittelyä. Työryhmän työ jatkuu mahdollisesti vuoteen 2012 asti. Työryhmän valtuuksia on nyttemmin laajennettu siten, että tavoitteeksi on asetettu varsinaisen sopimustekstiluonnoksen aikaansaaminen. Kattava asekauppasopimus koskisi kaikkien tavanomaisten aseiden kauppaa ja siirtoja, ja sen tarkoituksena olisi taata, että asekauppa ei heikennä ihmisoikeuksien ja humanitaarisen oikeuden tilaa missään maassa.

Suomi on ollut aktiivinen pienase- ja asekauppasopimuskysymyksissä.