Ajankohtaista

15.6.2007 - YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin tervehdys kansainvälisenä aavikoitumisen ja kuivuuden ehkäisemisen päivänä 17. kesäkuuta 2007. "Aavikoituminen ei ole ainoastaan yksi maapallon suurimmista ympäristöhaasteista; se on myös vakava perushyvinvointia haittaava tekijä kuivilla alueilla. Aavikoituminen vaarantaa 1,2 miljardin ihmisen terveyden ja hyvinvoinnin yli sadassa maassa. Lue lisää

1.8.2006 National Geographic lehden mukaan Egyptin syntyyn on vaikuttanut hedelmällisen Niilin ohella Saharan aavikoituminen. Lue lisää

28.6.2006 - Hama Arba Diallo: "Aavikoitumisen pysäyttäminen vaatii konkreettisia toimia." Suomessa viime viikolla vieraillut YK:n aavikoitumissopimuksen pääsihteeri Hama Arba Diallo korostaa tiivistä, konkreettisen tason yhteistyötä avaimena aavikoitumisen pysäyttämiseen. Lue lisää

YK:n aavikoitumissopimuksen pääsihteeri Diallo vierailee Suomessa 21.6.2006. Vierailullaan Diallo tapaa myös kansalaisjärjestöjen edustajia. Järjestöjen edustajat ovat tervetulleita tapaamaan Dialloa keskiviikkona 21.6. kello 15.00 alkaen Kehitysyhteistyönpalvelukeskukseen Kepan tiloihin.
Lue lisää

Seuraa Marcus Priorin aavikkopäiväkirjaa Mauritaniasta.
Maailman elintarvikeohjelma WFP on lanseerannut nälkä -blogin vuosi sitten julkaistun Food Force -pelin yhteyteen. Blogin tarkoituksena on antaa lapsille mahdollisuus kommunikoida suoraan WFP:n kenttätyöntekijöiden kanssa, jotka työskentelevät nälkäkriisien parissa eri puolilla maailmaa. Blogin kautta voi seurata muun muassa Marcus Priorin kirjoittamaa aavikkopäiväkirjaa Mauritaniasta.

Prior on yksi WFP:n eteläisessä Afrikassa työskentelevistä kenttätyöntekijöistä, joka kirjoittaa säännöllisesti blogiaan. Aavikkopäiväkirjassa hän kertoo työstään ja tunnelmistaan Mauritaniassa: "Vaikka olen ajanut tätä tietä, Mauritanian pääkaupungista Noukchottista poispäin, kaksi kertaa aiemminkin, mykistää aavikon kauneus ja se tosiasia, että kukaan pystyy elämään täällä minut yhä uudelleen. Tämä on yksi maapallon kovimmista ja vaikeimmista paikoista elää, jossa lämpötila nousee yli 50 celsius asteen ja vesi on arvokkaampaa kuin timantit." Lue aavikkopäiväkirjaa


Aavikoitumisen pysäyttäminen maailman ympäristöpäivän teemana.
Maailman ympäristöpäivänä 5.6.2006 YK kiinnitti huomiota aavikoihin ja aavikoituvien alueiden suojelemiseen. "Aavikoituneita alueita on vaikea pelastaa, mutta aavikoituminen voidaan pysäyttää", totesi YK:n pääsihteeri Kofi Annan hallituksille esittämässään kehotuksessa. "Aavikoituneiden alueiden elvyttäminen ja aavikoitumisen pysäyttäminen ei ainoastaan vähennä paineita kaupungeissa, vaan edesauttaa osaltaan oikeudenmukaisuuden ja rauhan toteutumista maailmassa. Samalla autetaan aavikoiden vanhoja kulttuureja ja perinteitä säilymään", Annan lisäsi.

YK:n ympäristöjärjestön UNEP:n mukaan maailman aavikot ovat haavoittuvia ja alttiita muutoksille ilmaston lämpenemisen, kasvavan veden käytön, turismin ja kastelun aiheuttaman maan suolottumisen seurauksena. UNEP listasi mahdollisuuksia ja uhkia maapallon 12 suurimmalle autiomaalle Pohjois-Afrikan Saharasta Chilen Atacamaan, Yhdysvaltain Sonorasta Afganistanin Kizil Kumiin ja Gobin autiomaasta Kiinassa Victorian autiomaahan Australiassa.

Parempi vesivarojen hallinnointi on aavikoiden tulevaisuuden kannalta keskeinen haaste, mutta voi samalla tarjota mahdollisuuden hyvien käytäntöjen luomisesta alueilla, joilla vesivarat ovat niukat. Aavikoiden suojelun lisäksi UNEP pyrkii muuttamaan käsitystä aavikoista hedelmättömänä joutomaana ja tuomaan esille aavikoiden biologisia, kulttuurisia ja taloudellisia voimavaroja. Aavikoilla esimerkiksi kasvaa lääkekasveiksi tai teollisiin tarkoituksiin sopivia kasveja, ja aurinkovoima on aavikoilla ehtymätön luonnonvara. Lisää aiheesta

Muistio: Suomen YK-liiton, ulkoasiainministeriön ja Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen
YK:n aavikko- ja aavikoitumisvuotta 2006 koskeva yhteistyötapaaminen 24.4.2006 klo 17-20 Kepassa

Muistio alustuspuheenvuoroista ja keskustelusta:
Miia Toikka, Kehitysyhteistyön palvelukeskus
Markku Aho, Ulkoasiainministeriö
Mari Mero, Reilun matkailun yhdistys ry
Tuuli Kaskinen ja Hanna Paulomäki, Dodo
Vapaan keskustelun satoa
Lisätietoa
Osallistujalista

Alustuspuheenvuorot ja niihin liittyvien kysymysten purkua

Miia Toikka, Kehitysyhteistyön palvelukeskus

Miia Toikka kertoi koordinoimastaan Ympäristö- ja kehitysyhteistyö -verkostosta, jonka edellinen kokoontuminen tammikuussa 2006 käsitteli ilmastonmuutosta. Aavikko-tapaaminen toimi verkoston toisena tapaamisena. Verkosto ei ole Kepan oma juttu eikä sinänsä itsenäinen toimija; sen ideana on tuoda yhteen kehitysyhteistyön ympäristönäkökohdista kiinnostuneita toimijoita ja siten vahvistaa ympäristökysymysten huomioimista kehy-projekteissa.

Verkoston ensimmäisen tapaamisen pohjalta syntyi Kehitys- ja ympäristöjärjestöjen ilmastokannanotto, joka luovutettiin eduskunnalle sekä ao. ministereille.

Markku Aho, Ulkoasiainministeriö

Markku Aho toimii tänä vuonna 10 vuotta täyttävän YK:n aavikoitumissopimuksen (UNCCD) Suomen yhteyshenkilönä (focal point). Ahon mukaan aavikko-teema sopii otollisesti juuri kuluvaan vuoteen, sillä YK-agendan keskiössä on parhaillaan monia aavikoitumisen tematiikkaan vahvasti liittyviä kysymyksiä kuten YK-reformi, kehitysyhteistyö- ja ympäristökysymykset, kansalaisjärjestöjen ja yhteisötason toimijoiden rooli YK:n kumppanina, hyvän hallinnon kehittäminen sekä ihmisoikeudet erityisesti maanomistuksen näkökulmasta.

Kansalaisyhteiskunnan toimijoilla on merkittävä rooli YK:n aavikoitumissopimuksen tuloksellisen toimeenpanon kannalta, joten niiden toimintamahdollisuuksia on pyrittävä vahvistamaan. Tähän mennessä verraten suljetusti toiminut sopimusprosessi kaipaakin lisää avoimuutta.

Aavikoitumista koskevassa keskustelussa ajatellaan Ahon mukaan liian usein, että kyse on lopulta marginaalisista alueista, esimerkiksi jo olemassa olevien aavikoiden reuna-alueista. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä maaperän tuotantokyky heikkenee hälyttävällä tavalla ympäri maapallon. Ympäristökysymysten tuloksellinen hoito on otettava niin sanotun laajan turvallisuuden rakennuspalikaksi. Maaperän heikentymistä koskevassa työssä ennaltaehkäisy on ensiarvoisen tärkeää.

UNCCD:n viimeisin osapuolikokous (COP7) järjestettiin Nairobissa lokakuussa 2005. Parhaillaan tienhaarassa olevan aavikoitumissopimuksen tulisi nyt lähteä toimeenpanon näkökulmasta tosissaan liikkeelle. Ohjelmien toimeenpano on ollut ongelmallista monesta syystä: maaperän heikentymisen vastainen taistelu ei ole kehittyvien maiden omien kehitystavoitteiden kärjessä, kansainväliset kehitysrahoituslaitokset eivät ole liiemmin kiinnostuneet aiheesta ja ongelmista kärsivät ihmisryhmät ovat useimmiten maaseudun köyhää väestöä, jonka poliittinen painoarvo on vähäinen.

Nairobin pitkät neuvottelut päätyivät yksimieliseen, toivon mukaan myös kauaskantoiseen päätökseen uudistaa kansallisten aavikoitumista torjuvien toimeenpano-ohjelmien lähestymistapaa. Aavikoitumissopimuksen toimeenpanolle laaditaan 10 vuoden strategia, jota valmisteleva työryhmä (IIWG - ks. lisätietoa) aloittaa työnsä toukokuussa 2006. Suomi osallistuu strategiatyöhön saksalaisissa ja brittiläisissä käsissä olevan EU-edustuksen kautta. UM:llä on strategiaryhmään joka tapauksessa toimivat informaatiokanavat.

Strategian tulisi valmistua 1.6.2007 mennessä ja se on tarkoitus hyväksyä seuraavassa osapuolikokouksessa (COP8). Ahon mukaan UNCCD elää parhaillaan tietynlaista etsikkoaikaa suhteessa strategiaprosessin onnistumiseen - eri maaryhmiin kuuluvat sopimusmaat ovat poliittisessa umpikujassa, josta strategiatyön tulisi löytää ulospääsy.

Poliittinen umpikuja koskee muun muassa aavikkosopimukseen liittyvän kehitysrahoituksen jakautumista. Afrikalla on rahanjaossa ymmärrettävästi suuri painoarvo, minkä monet Aasian maat kokevat itselleen haitalliseksi kilpailuasetelmaksi. Toisaalta itse kehitysyhteistyön pelisäännöt ovat muuttuneet huomattavasti viime vuosina, ja uusia rahoituskanavia ideoidaan jatkuvasti. Apua vastaanottavan maan rooli kehityksensä määrääjänä ja myös päävastuun kantavana osapuolena on korostunut; vanha pitkälti rahoittajien määräämä kehitysmalli on osoittautunut monella tapaa kyseenalaiseksi. Asetelmassa vaikuttaa myös kehitysvarojen merkittävä lisääntyminen.

Aho korosti aavikoitumisen vastaista työtä tehtävän huomattavasti myös muutoin kuin kirjaimellisesti aavikoitumista ehkäisevien projektien alla. Aho jakaa järjestöjen näkemyksen, jonka mukaan Etelän järjestöjen ja paikallisyhteisöjen osaaminen on tärkeä valjastaa aavikoitumisen vastaiseen kamppailuun. Uudenlaista lähestymistä on tapahtunut myös kansainvälisten järjestöjen ja paikallisyhteisöjen välillä. Suunta kohti laajan turvallisuuskäsityksen toteuttamista esimerkiksi ruokaturvan ja ympäristön kestävän käytön näkökulmista on myönteistä.

Aho vertasi aavikkosopimuksen arviointia klassiseen puolitäyden tai -tyhjän lasin kysymykseen. Uudistustrendit kohtaavat sopimusbyrokratian vanhan painolastin: nyt tarvitaan onnistuneita toimintalinjojen valintoja. Ahon mielestä EU:n ja eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen merkittävä rooli uuden strategian valmistelussa on positiivista. Käytännön työ kaipaa hyviä neuvoja ja uusia ideoita. Kenttätyökokemus ja järjestöjen halu ottaa haaste vastaan ovat tuloksellisuuden kannalta ratkaisevia tekijöitä - aavikkosopimuksen potkaisu käytännön tasolle ei onnistu pelkin hallitusvoimin.

Ahon käsityksen mukaan suomalaisilla järjestöillä, yliopistoilla ja korkeakouluilla sekä yrityksillä on merkittävää kokemusta aavikoitumisen vastaisesta työstä. Tämän kokemuksen laajuus sekä hyödyntämis- ja yhteistyömahdollisuudet ovat kuitenkin vielä pitkälti kartoittamatta.

Aho suuntasi tapaamiseen kokoontuneelle järjestöväelle selkeän vetoomuksen: ei saisi menettää mahdollisuutta kehittää innovatiivisesti uudenlaisia toiminta- ja yhteistyömuotoja. Kansainvälisen sopimuksen luomisesta on nyt kerätty riittävästi kokemusta ja törmätty toimeenpanovarojen vähäisyyteen. Tämä on herättänyt keskustelua synergiamahdollisuuksien hyödyntämisestä. Ahon mukaan oleellisinta olisi kuitenkin paikata sopimusprosessin heikoin lenkki, eli saada paikallistason toimijat todenteolla mukaan. On huomioitava ihmisten arkielämän reunaehdot ja tiedonsiirto sukupolvelta toiselle - yksinkertaisesti, ottaa huomioon paikallistason tarpeet ja niiden tyydyttämiseen liittyvät riskit.

Kysyntää olisi entistä enemmän laajapohjaisille yhteistyöhankkeille, jotka pyrkisivät yhdistämään maaseutukehityksen, metsätalouden sekä vesivarojen ja ympäristön kaikin puolin kestävän hyödyntämisen paikallisyhteisöjen voimavaraksi. UM ja ympäristöministeriö ovat tiivistämässä tähän liittyvää yhteistyötään toiminnassa havaittujen puutteiden korjaamiseksi.

Ministeriöiden välisten synergioiden etsiminen vertautuu Rion sopimusten työstämisessä havaittuihin tarpeisiin ja mahdollisuuksiin. Tarvitaan käytännön toimia monialaisen yhteistyön pohjalta.

Mari Mero, Reilun matkailun yhdistys ry

Matkailuyrittäjä Mari Merolle aavikko-aihe tuli tutuksi jo ympäristötieteiden opinnäytetyöstä. Mero kertoi edustamansa vielä pienimuotoisen yhdistyksen tavoitteesta puuttua jatkuvasti lisääntyvän matkailun epäkohtiin. Kauppa- ja teollisuusministeriön alaisessa Ilmastonmuutoksen viestintäohjelman EU-kampanjassa on parhaillaan vetämässä rahoitushakemus matkailun ilmastovaikutuksia käsittelevälle kampanjalle.

Meron alustus keskittyi matkailun sekä maaperän heikentymisen ja aavikoitumisen välisiin yhteyksiin. Matkailun kielteisiin ympäristövaikutuksiin on ryhdytty kiinnittämään enenevää huomiota. Matkailu on maailmanlaajuisesti voimakkaimmin kasvava elinkeinosektori. Sen arvioidaan elättävän suoraan 50 miljoonaa ja epäsuorasti yli 200 miljoonaa ihmistä. Tärkeä kysymys on, montako ihmistä maailman eri puolilla elää matkailun vaikutuspiirissä.

Matkailun negatiivisia vaikutuksia löytyy paikallisyhteisötasolta niin kehitysmaista kuin suomalaisista kesämökkikunnista tai Lapista.

Matkailun suorat ympäristövaikutukset aiheutuvat matkailuun liittyvistä materiaali- ja energiavirroista. Aavikoitumisen näkökulmasta merkittävin kulutus kohdistuu veteen. Esimerkiksi Suomesta matkustetaan mieluiten lämpimiin maihin ja tropiikkiin, missä vesi on usein muutenkin niukka luonnonvara. Mero kuvasi matkailua vesijuopoksi: länsimainen elämäntyyli vesivessoineen, kasteltuine nurmikenttineen (erityisesti golfkentät) sekä lomailuun lähes itsestään selvästi liitettävine uima-altaineen nostavat matkakohteiden vedenkulutuksen usein huimiin mittoihin paikallisten ihmisten vedenkulutukseen verrattuna.

Raaka-aineiden osalta metsänhakkuu vaikuttaa eroosion ja aavikoitumisen etenemiseen. Esimerkiksi hotellien työntekijät kaatavat usein kotitarvepuunsa hotellien lähistöltä kestämättömin seurauksin. Lämpimän suihkuveden tarjoaminen turisteille on toinen metsänhakkuuta ja sen myötä syntyvää eroosiota kiihdyttävä tekijä.

Energiavirtojen osalta Mero kritisoi matkailussa syntyvien merkittävien jätemäärien olematonta hyötykäyttöä. Uusien matkakohteiden rakentaminen aiemmin asumattomille paikoille lisää uudisasutusta ja sen aiheuttamaa ympäristökuormitusta.

Matkailun kuumin peruna on kuitenkin niin ikään voimakkaassa kasvusuunnassa kukoistava lentomatkustaminen. Maailman lentopolttoaineiden kulutuksesta ei ole ainakaan julkisesti saatavissa olevia tilastoja.

Arvioiden mukaan lentomatkustuksen hiilidioksidipäästöt olisivat EU:ssa noin 5 %:n luokkaa. Yleisesti niiden ei arvioida ylittävän 10 %:a kokonaispäästöistä. Yksittäisen kuluttajan näkökulmasta lentäminen on kuitenkin erityisen ongelmallista: energiansäästölamppujen ja muiden arjen ympäristötekojen painoarvo hukkuu hujauksessa lentomatkasta aiheutuviin nuppikohtaisiin päästöihin. Esimerkiksi yksi Thaimaan lento aiheuttaa 3 000 kilogramman nuppikohtaiset hiilidioksidipäästöt.

Matkailutulojen positiivisten kehitysvaikutusten toisen puolen muodostavat matkailutuloista osattomiksi jäävät ihmisryhmät. Kyseessä ovat yleensä kouluttamattomat, heikon yhteiskunnallisen aseman omaavat ihmiset. He joutuvat usein väistymään matkakohteiden rakentamisen tieltä todelliseen marginaaliin ja entistä heikomman maaperän alueille.

Mero ei toki halunnut jättää käsittelemättä myös matkailun positiivisia vaikutuksia jopa ympäristön ja maaperän heikentymisen näkökulmasta. Suojelualueiden perustaminen lienee klassisin esimerkki matkailun aiheuttamasta positiivisesta ympäristökehityksestä. Myös erilaiset metsitykseen tai muuhun kasvuston lisäämiseen pyrkivät hankkeet ovat matkailun myönteisiä sivuvaikutuksia. Kritiikki on tosin paikallaan silloin, jos kuvatut toimet jäävät päälle liimatuiksi koristeiksi muuten negatiiviseksi osoittautuvalle toiminnalle.

Matkailualan säätelemisessä on monenlaisia puutteita ja epäkohtia. Aiheesta on toki lausuttu kansainvälisellä tasolla hienoja puheita sekä annettu julkilausumia ja julistuksia. Todellisuudessa kunkin maan kansalliset lait ja ennen kaikkea niiden täytäntöönpano ja valvonta ratkaisevat.

Esimerkiksi matkailukohteista tehtävät ympäristövaikutusten arvioinnit eivät itsessään ole kestävän kehityksen taikakaluja: YVA:n tulokset eivät velvoita hankkeesta päättäviä tahoja valitsemaan ympäristöllisesti kestävintä vaihtoehtoa. Lyhytnäköiset taloudelliset vaikutukset ajavat usein ympäristönäkökohtien ohitse.

Mero nosti esiin (kansainväliset) rahoittajat matkailukehityksen mahdollisina säätelytahoina. Esimerkiksi Maailmanpankilla on olemassa ympäristökriteerejä, joiden täyttäminen on edellytys rahoituksen järjestymiselle. Matkailun kohdalla rahoittajien ohjausvaikutus on jäänyt tähän mennessä kuitenkin pieneksi.

Positiivisten matkailuvaikutusten näkökulmasta keskeisimmät kriteerit onnistuneille hankkeille ovat paikallisyhteisöjen omistajuuden toteutuminen, vesivarojen kestävä käyttö sekä kasvipeitteen suojelu.

Esityksensä jälkeen valitettavasti poistumaan joutuneen Meron teema herätti paikallaolijoissa positiivista vastakaikua. Markku Aho ehdotti seuraavan tapaamisen järjestämistä matkailu-teeman ympärille. Monilla kuivilla alueilla on paljon vielä löytämättä jäänyttä tarjottavaa. YK:n kehitysohjelman UNDP:n Nairobissa sijaitseva kuivien alueiden toimintakeskus pyrkii kehittelemään innovatiivisia toimintamahdollisuuksia kuivilla alueilla asuville ihmisille. Matkailu voi tarjota tähän yhden tulokulman.

Tuuli Kaskinen ja Hanna Paulomäki, Dodo

Kaskinen ja Paulomäki muistelivat esityksensä alkuun syksyllä 2004 UM:n ja Kepan kanssa järjestämäänsä pitkälti vastaavaa tilaisuutta. Tuolloin seminaari jäi vaille suurempia jatkotoimenpiteitä - toivottavasti aika on nyt kypsempi myös suomalaisten järjestöjen aavikko-yhteistyölle. Dodolaisten Powerpoint-esitys löytyy lisätietoa-osasta.

Kaskinen ja Paulomäki toivoivat useamman suomalaisen järjestön innostuvan akreditoitumaan YK:n aavikoitumissopimukseen - akreditointi on kaikille järjestöille avoin ja tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia seurata aavikoitumisen vastaisen kansainvälisen työn etenemistä. Akreditoidut järjestöt voivat osallistua sopimusosapuolten kokouksiin, liittyä sopimuksen sihteeristön tiedotuslistalle, ryhtyä itse aktiivisiksi kirjoittajiksi sopimukseen liittyvillä foorumeilla ja järjestää oheistapahtumia osapuolikokouksiin.

Aavikoitumissopimuksen erikoisuus on sopimusvaltioiden velvollisuus sisällyttää säännöllisiin raportteihinsa selvitys myös kussakin maassa tapahtuvasta järjestötoiminnasta. UNCCD:n kohdalla suurin osa akreditoiduista järjestöistä tulee Etelästä. Niiden (yhteis)työ ei ole läheskään yhtä koordinoitua kuin esimerkiksi ilmastosopimukseen osallistuvien järjestöjen; päinvastoin, se on usein kaoottista.

Dodolaisille UNCCD-osallistumisen rikkain anti on liittynyt toisten järjestöjen tapaamiseen ja mahdollisuuksiin tutustua niiden toimintaan. Dodolaiset ovat yhteistyössä eurooppalaisen eniD-verkoston (The European Networking Initiative on Desertification) kanssa, joka puolestaan kuuluu globaaliin RIOD-verkostoon (The International NGO Network on Desertification and Drought). Etelän järjestötyölle tulisi kuitenkin kanavoida lisää rahoitusta esimerkiksi vahvistamalla Maailmanpankin ja paikallisjärjestöjen yhteistyötä. Markku Ahon mielestä eniD-yhteistyö on verrattain pienille suomalaisjärjestöille kiinnostava mahdollisuus.

Kaskinen valotti aavikoitumista koskevaan kansalaisjärjestötyöhön liittyneitä monenlaisia ongelmia erityisesti Pohjoisen ja Etelän järjestöjen välillä. Työhön on käytettävissä hyvin vaatimattomia varoja, eivätkä suuret järjestöt ole aiheesta liiemmin innostuneet. Aavikoitumista on perinteisesti käsitelty lähinnä maaseutuun ja paikallisiin tilanteisiin liittyvänä ongelmana. Työn tulisi löytää uusia näkökulmia ja toimintatapoja.

Dodolaiset työstävät parhaillaan Ympäristöongelmat ratkaistaan kehitysmaiden kaupungeissa (YORK) -kampanjaa, jossa muun muassa aavikoitumista tarkastellaan kaupunkien ja kaupungistumisen vaikutusten näkökulmasta.

Suomen YK-liiton tiedottaja Tiina Salmio pohti eri YK-järjestöjen yhteistyön merkitystä aavikoitumisen vastaisen taistelun tehostamisessa: onko aavikoituminen aiheena jonkinlainen YK-järjestöjen väliinputoaja hieman samaan tapaan kuin niin sanotut ympäristöpakolaiset? Sekä Aho että Kaskinen vastasivat tähän painottamalla tarvetta mahdollisimman laajapohjaisten kehitysprojektien luomiseen.

Vapaan keskustelun satoa

Miia Toikka tunnisti alustajien puheenvuoroissa monia Kepalle tuttuja teemoja ja viestejä, esimerkiksi paikallisten ihmisten itsemääräämisoikeuden sekä kestävän kehityksen ja paikallisten yhteisöjen toimeentulon turvaamisen ja vahvistamisen välisen yhteyden. Toikka kiitteli Dodon YORK-kampanjan kaupunki-ulottuvuutta, jolla pyritään tekemään näkyväksi talouselämän ja politiikan ratkaisujen ja maaseudun kohtaloiden välinen yhteys.

Tiina Salmio pohti, eteneekö käynnistettävä yhteistyö poliittisen vaikuttamisen tai mahdollisesti koulutuksen ja kasvatuksen suuntaan. Salmio itse osallistuu Opetushallituksen kestävän kehityksen jaostoon, jossa hän lupasi nostaa aavikoitumisaiheen keskusteluun.

Toikka kannatti kehitys- ja ympäristötoimijoiden yhteistyön tiivistämistä paitsi poliittisen vaikuttamisen myös tiedonvaihdon näkökulmasta. Aholta hän tiedusteli UM:n mahdollisia suunnitelmia järjestöjen ja yritysten keräämän tietotaidon kartoittamisesta ja keräämisestä - kuka hanketta voisi työstää ja rahoittaa? Kepa olisi varmasti kiinnostunut toimimaan kartoitushankkeen kumppanina.

Toikka halusi myös kuulla tarkemmin millaisia vaikeuksia Pohjoisen ja Etelän järjestöjen välisessä yhteistyössä on aavikoitumisteeman ympärillä ilmennyt. Hanna Paulomäen mukaan Etelän järjestöt etsivät käytännön rahoitusta toiminnalleen Pohjoisen järjestöjen pohtiessa yleensä paljon laaja-alaisempia ongelmia. Toisaalta Etelän järjestöt ovat niin riippuvaisia ulkopuolisesta rahoituksesta, että heidän voi olla käytännössä vaikea pitää kiinni esimerkiksi tiukoista ympäristökriteereistä, mikäli rahoittajaosapuolen intressit suuntautuvat toisaalle.

Oman haasteensa muodostavat hyvin länsimaiset kokouskäytännöt ja toimintakulttuuri, joiden kanssa Etelän järjestötoimijoiden on usein vaikea päästä sinuiksi. EniD-verkostossa on pyritty Etelän järjestöjen äänen vahvistamiseen.

Traci Birge pohti ns. Pohjoisen mallin kestävyyttä yleisenä kehityksen mallina ja toivoi sitä haastettavaksi. Kirkon ulkomaanavun Anna-Liisa Raunio peräänkuulutti kansainvälistä painostusta eri osapuolten tasavertaistamisen puolesta.

Aho kertoi monien Afrikan maiden tajunneen Nairobin kokouksessa viime syksynä, että heidän on muutettava omaa toimintatapaansa esimerkiksi liian heikoissa poliittisissa kantimissa toimineen ympäristöhallinnon vahvistamiseksi; vanhakantainen vastakkainasettelu muun muassa ympäristö- ja valtiovarainministeriöiden välillä on pyrittävä hautaamaan. Toisaalta paikallisyhteisöjen ja -demokratian aseman voimistaminen on kovan luokan haaste moninaisista syistä monessa maassa.

UM:n Kehityspoliittisen osaston kansalaisjärjestöyksikön tarkastaja Riikka Otsamo kiinnitti huomiota valtavaan haasteeseen, joka monille paikallisille järjestöille on Etelässä jo se, että ne pystyisivät kattavasti seuraamaan hallinnon toimia esimerkiksi budjettitukeen liittyvissä asioissa. Otsamon mielestä ympäristöjärjestöt voisivat Suomessa tuoda osaamistaan ja näkökulmiaan nykyistä paljon rohkeamminkin esiin eri foorumeilla: vielä löytyy monia kehitysjärjestöjä, jotka "jatkavat kaivojen kaivamista" ilman pidemmälle meneviä pohdintoja toimien laajemmista vaikutuksista.

Maan ystävien Riitta Savikko toivoi kuulevansa verraten pienten järjestöjen tehokkaimmista tavoista osallistua aavikoitumisen vastaiseen työhön - voisiko tulokulmaa hakea esimerkiksi paikallistalouksien vahvistamiseen tähtäävistä hankkeista?

Kaskinen tiedusteli tapaamiseen ja sen myötä toivottavasti myös Ympäristö- ja kehitysyhteistyö -verkostoon osallistuvien järjestöjen kiinnostusta ryhtyä Suomen eniD-verkostoksi. Tärkeintä olisi karsia päällekkäistä työtä ja ymmärtää käsiteltävät asiat yhden suuren kokonaisuuden osina; yhdistää teemoja eikä käsitellä niitä erillisinä. Toisaalta ympäristöjärjestöjen voittopuolisesti vapaaehtoisuuteen perustuvassa työssä tulee Suomessa niin helposti rajat vastaan, että toiminnan laajentamiselta vaikuttavaan aloitteeseen suhtaudutaan varauksellisesti.

Suomen YK-liitto pyrkii vastaisuudessa huomioimaan aavikko-teeman koulutussektorilla, jossa esimerkiksi malli-YK -toiminta tarjoaa mahdollisuuksia myös koulujen ja ympäristöjärjestöjen yhteistyölle. Teemavuoden aikana aavikoituminen nostetaan esiin myös YK-päivän (24.10.) sekä YK:n aseidenriisuntaviikon (24.-30.10.) aikana.

YK-liitto ylläpitää myös vastikään julkaistuja Aavikko-sivuja, joiden sisällön tuottamiseen toivotaan kuitenkin kaikki mahdollinen lisäapu järjestöjen ja hallinnonkin suunnalta. YK-liitossa aavikko-teeman uutena vastaavana aloittava Kati Lyytikäinen kertoi YK-liiton yhdistävän aavikoitumisen myös käynnissä olevaan Afganistan-hankkeeseensa. Lyytikäinen toivoi dodolaisten tuottavan Aavikko-sivuille eniD- ja RIOD-verkostoja koskevia juttuja.

Entä koolla olevan ryhmän työn tulevaisuus, miten yksi yhteen paikalla olijat voisivat sulautua Toikan koordinoimaan Ympäristö- ja kehitysyhteistyö -verkostoon? Toikka linjasi aavikoitumisen olevan Kepalle ympäristökysymysten kirjossa ilmastonmuutosta luontevampikin teema - keskustelua ja yhteistyötä voitaisiin hyvin jatkaa verkoston puitteissa. Toisaalta aavikko-aiheen vetovastuu sopisi Toikan mielestä luontevasti eniten kokemusta omaavalle Dodolle. Täysin
uuden "aavikko-foorumin" perustaminen ei saanut kannatusta.

Aho korosti toiminta-aloitteen kuuluvan järjestöille - varsinainen teemavuosikin alkaa olla jo puolivälissä. UNCCD:n toimeenpanostrategian aloitteleva työryhmä voisi tarjota soveliaan kanavan järjestöjen välittää omia kantojaan sopimusta hallinnoiville tahoille.

Aho muistutti edelleen kehitysyhteistyövarojen lisääntyvän myös Suomessa - tulevan toiminnan suunta riippuu paljon hankerahoitusta hakevien järjestöjen priorisoinneista. Tekemistä olisi paljon, jotta Suomi nousisi vertaismaidensa tasolle suhteessa aavikkoteeman parissa työskentelevien projektien määrään ja laatuun.

Moninaisten odotusten kohteeksi joutuneet dodolaiset heittivät palloa myös pikkuisen takaisin: aavikkotiedotusta voisi keskittää myös Kepan fasilitoiman Ympäristö- ja kehitysyhteistyö -verkoston sähköpostilistalle. Sovittiin, että lista voi toimia "Suomen eniD -verkostona": dodolaisten ja muiden listalle lähettämiin kommenttipyyntöihin voivat vastata ja ilmoitettuihin tilaisuuksiin osallistua kaikki kiinnostuneet voimavarojensa puitteissa. Sähköpostilistalla olo ei velvoita mukanaolijoita mihinkään.

Kaskinen puuttui myös kannanottojen laatimisen vaativuuteen - olisiko esimerkiksi syksyllä mahdollista järjestää jonkinlainen UM:n ja kansalaisyhteiskunnan välinen kuulemis- ja vuoropuhelutilaisuus hieman Ilmastofoorumin viitoittamalla tiellä? Aho otti ehdotuksen positiivisesti tutkittavakseen. Myös eniD-verkostossa harrastettaneen strategiatyön seurantaa.

Riikka Otsamo muistutti 10.-11.9.2006 järjestettävästä AEPF-kokouksesta (Asia Europe People's Forum), jossa käsitellään ympäristökysymyksiä ja luonnonvarojen käyttöä. Riitta Savikko lupasi puhua asiasta AEPF-kokousta valmistelevaan työryhmään kuuluvalle Suomen Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtajalle Eero Yrjö-Koskiselle. Vastaavasti esiin nousi KEHYS ry:n lokakuun alussa järjestämä tapahtuma EU-politiikan koherenssista. Toikka lupasi nostaa aavikko-kysymyksen keskusteluun ao. valmisteluryhmässä.

Traci Birge tiedusteli, onko tulevassa työssä tarkoitus keskittyä yksinomaan kehitysmaihin ja kehitysyhteistyöhön, vai pyritäänkö toiminnalle löytämään myös laajempia näkökulmia esimerkiksi suhteessa Pohjoisen kulutustapoihin. Kaskinen vastasi yhden mahdollisuuden olevan työn keskittäminen puhtaasti UNCCD-kontekstiin. Toisaalta esimerkiksi YK-liiton pyrkimys on ollut etsiä aavikkoteemaan myös suomalaisia suoraan koskettavia tulokulmia ja vaikutusmahdollisuuksia - toimintaa on varmasti mahdollista järjestää aavikko-aiheen ympäriltä niin laajasti kuin vain kiinnostusta ja tekijöitä riittää.

Aho kiitteli järjestöjen näkökulmia ja pohti tiedon kyllä leviävän eri suuntiin kunhan niin vain halutaan. Jos ideat ovat toimivia, ei ole merkitystä mistä ne tulevat. Kehitysyhteistyön puolella ympäristönäkökulma on jäänyt sivuun, ja sen hallitseminen on sektorin järjestöille merkittävä haaste. Toisaalta Otsamo arvioi puhtaasti ympäristöpohjaiset hankkeet vähemmän suosituiksi. - Puheenvuoroissa korostui kautta linjan tarve laajentaa näkökulmia kaikessa järjestötyössä.

Lisätietoa

Kehitys- ja ympäristöjärjestöjen ilmastokannanotto:
http://www.kepa.fi/kampanjat/muut_kepa-teemat/ymparisto

YK:n aavikoitumissopimuksen sihteeristön tuorein raportti sopimuksen toimeenpanoa varten laadittavan 10 vuoden strategian valmistelusta (Report of the JIU -osio, Informal note on the follow-up to the JIU report): http://www.unccd.int

Kaskisen ja Paulomäen Powerpoint-esitys

Dodo ry:n Ympäristöongelmat ratkaistaan kaupungeissa -kampanja: http://www.dodo.org/projektit/york.html

eniD-verkosto: http://cari.asso.free.fr/jeucadre/animrese/GTD/eniD.html

RIOD-verkosto: http://www.gdrc.org/uem/Trialogue/riod.html

Osallistujat

Paikalla olivat seuraavat 22 henkeä.

Suomen YK-liitto
Tiina Salmio, kouluttaja
Kati Lyytikäinen, Afganistan-projektin koordinaattori, aavikko-vuoden uusi yhteyshenkilö
Tuuli Bernardini, aavikko-vuotta 5.5. asti työstänyt harjoittelija

UM
Markku Aho, lähetystöneuvos, Globaaliasioiden osasto, Kansainvälisen ympäristöpolitiikan yksikkö
Riikka Otsamo, tarkastaja, Kehityspoliittisen osaston Kansalaisjärjestöyksikkö
Saara Frestadius, harjoittelija, Kehityspoliittinen osasto

Kepa
Miia Toikka, kehityspoliittinen sihteeri
Salka Pöllänen, harjoittelija

Dodo
Tuuli Kaskinen, vankka kokemus mm. aavikko- ja ilmastoteemoista
Hanna Paulomäki, vankka kokemus mm. aavikkoteemasta

Reilun matkailun yhdistys ry
Mari Mero, pj.

Ympäristötoimittajat ry
Mona Sandell, varapj.

Kirkon ulkomaanapu
Anna-Liisa Raunio, suunnittelija

Maan ystävät
Riitta Savikko

WWF
Tiina Suojanen-Saari, ympäristökasvattaja

Greenpeace
Teemu Kilpi, vapaaehtoinen

SYKLI
Milla Karvonen, varapj., tiedottaja

Siemenpuusäätiö
Eija Mustonen (myös KEHYS ry:n EU-hankeneuvoja)

Joensuun Yo-kunnan Kehyjaosto
Niina Salmi, pj.

Helsingin yliopisto
Traci Birge, agroekologi, opinnäyte "Women, farming and desertification in Nigeria", lähdössä Nairobiin UNEP-harjoitteluun elokuussa 2006 Early Warning Assessment, land issues -osastolle

Inkeri Koskela, Kehitysmaatutkimuksen laitos, gradu turismista kehitysmaiden kehittämisessä

Laura Niskanen, ympäristöbiologian opiskelija, Suomen Tinku ry:n edustaja Siemenpuusäätiön hallituksessa